….. tätä ei moni ujo usko, varsinkaan suhteessa sosiaalisiin paineisiin. Sisimmässään moni ujompi henkilö saattaa kuitenkin tunnistaa omia sosiaalisia vahvuuksiaan, mutta ei pääse vahvistamaan näkemystään ulospäinsuuntautuneisuutta ihannoivassa ympäristössä.
Artikkelissa Ujoudessa on voimaa Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että monet ujojen vahvuuksista liittyvät – vallitsevien mielikuvien vastaisesti – sosiaalisiin taitoihin. Hän muistuttaa kerta toisensa jälkeen, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalinen taitavuus on esimerkiksi havainnoinnin tarkkuutta ja herkkyyttä ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon. Tilan antaminen toiselle vuorovaikutustilanteessa on tärkeää ja kuunteleminen on viestinnän ydintaitoja.
Näissä taidoissa moni ujo on luonnostaan hyvä, kun taas yksin se, että tykkää olla paljon tekemisissä toisten kanssa – eli on sosiaalinen – ei kerro mitään ihmisen taidoista sosiaalisissa tilanteissa.
Eli hyväksyntää ja harjoittelua:
Harjoittele, hyväksy ja opettele näkemään ujous uudessa valossa
1. Harjoittele toisten ihmisten kohtaamista turvallisissa tilanteissa
Ujon ei tarvitse heittäytyä heti syvään päähään harjoittelemaan luontevaa kanssakäymistä toisten kanssa. Jos olet niin ujo, että jo toista silmiin katsominen tuntuu haastavalta, aloita vaikka kaupan kassasta.
Työpaikan kahvitunnilla voi mennä istumaan toisten seuraan aktiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka ei itse juuri puhuisikaan. Naapurille voi hyvin huikata tervehdyksen rappukäytävässä kohdatessa.
2. Sano ääneen, että jännittää tai ujostuttaa
Jos myönnät heti – esimerkiksi esitelmää aloitellessasi – että nyt kyllä jännittää, voimavarasi eivät sen jälkeen kulu jännityksen piilotteluun. Ujouttaan ei tarvitse salailla, kun sen on tunnustanut ääneen.
3. Kirjoittamallakin voi välillä keskustella
Joskus jonkin asian sanominen ääneen voi yksinkertaisesti tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Silloin voi ihan hyvin turvautua kynään tai näppäimistöön ja kirjata ajatuksensa ylös kaikessa rauhassa.
4. Muista, että muut eivät todennäköisesti ajattele sinua
Ihmiset – niin ujot kuin rohkeat – murehtivat todella usein, mitä muut heistä ajattelevat. Todellisuudessa me kaikki ajattelemme kuitenkin niin paljon itseämme ja omaa elämäämme, että meillä on harvoin aikaa tai kiinnostusta märehtiä toisten ihmisten asioita sen syvällisemmin.
5. Käännä huomioisi itsestäsi toisiin ihmisiin
Helppo keino lakata miettimästä itseäsi ja omaa ujouttasi on kääntää huomio itsestä toisiin. Näin tehdessään ujo pääsee myös näyttämään kyntensä oivallisena kuuntelijana.
6. Yritä hyväksyä ujoutesi osana ainutlaatuista sinua
Jos sinussa ei olisi ujoutta, et enää olisi se ainutlaatuinen itsesi, joka nyt olet. Hyväksymisen kautta ujouden piilottelukin käy tarpeettomaksi, mikä vapauttaa voimavaroja muuhun elämässä.