On ilo aloittaa uusien nettisivujemme ylläpito. Sen lisäksi, että sivut kuvaavat psykoterapiapalveluitamme ja tukevat tavoitettavuuttamme, on tarkoituksemme käynnistää kannustavan vertaistukemisen ja vaikuttamisen kanava asiakkaiden oman blogisivun muodossa. Asiakkaat ovat olleet innostuneita ideasta ja uskon, että saamme mainioita tekstejä julkaistavaksemme. Me terapeutit kirjoitamme omia ajatuksiamme, ehkä työstä tai sitten siviilielämästämme nousevia, milloin mistäkin.
Nyt itse mietin erityisesti yksityisenä psykoterapeuttina toimimisen ensimmäisiä vuosia. Kolmas kausi on jo hyvässä vauhdissa ja jo tuohonkin aikaan on mahtunut valtavasti hienoja ja innostavia hetkiä. Toki alkuun oli epävarmaa jo sekin, riittääkö asiakkaita, mutta se huoli on osoittautunut turhaksi. Vielä sitäkin suurempi jännityksen paikka oli yritystoiminnan ja kirjanpidon hoitaminen. Hups vaan, nekin huolet ovat osoittautuneet turhiksi, vaan eihän tuota tiennyt, ennen kuin kokeili. Asiakaskohtaamisten tiesin olevan syviä ja hyviä, mutta kahdesta kolmeen vuotta kestävät terapiaprosessit työskentelyyn sitoutuneiden ihmisten kanssa ovat ollet pysäyttävän arvokkaita kokemuksia. Työhuoneelle tuntuu aina hyvältä tulla.
Tuokohan uusi vuosi jotain uutta myös Ullamaijan toimintaan, en vielä tiedä. Iltavastaanotot joka tapauksessa jatkuvat, samoin Omary:n Linnunkokoinen syömishäiriöiltojen vetäminen yhdessä kokija-asiantuntijan kanssa. Mikäli aikaa olisi enemmän, niin jotakin uutta varmasti tulisi kehiteltyä, mutta ainakin toistaiseksi tällä aikataululla mennään. Toivottavasti näitten sivujen kautta pystyn omalta osaltani tuomaan pienen lisän psykoterapeuttisen tukemisen verkostoon. Siitä olen täysin varma, että asiakkaiden blogin kautta saamme välitettyä toivoa ja tukea monille ihmisille.
Iltaan on vielä aikaa, mutta päviä jo hämärtyy. Lunta sataa hiljalleen, toivottavasti ei sula jo huomenna pois. Vaikka sulaisikin, siitä ei kannata nyt harmitella. Kynttilät palamaan ja nauttimaan rauhallisesta hämyhetkestä