… kysyy lääkäri, kirjailija ja kouluttaja Helinä Siikala. Lue Siikalan ajatuksia täältä
Toisille yksinolo on eitoivottua piinaa ja toisille tila, jossa sielu lepää. Kuulutpa sitten sosiaalisiin tai vähemmän sosiaalisiin ihmisiin, niin kaikille yksin olemisen soisi olevan ajoittain mahdollista ja tervetullutta. Yksin oleminen siinä mielessä, että yksin vietetty aika on tietoisesti itsen kanssa olemista. ”Itsetuntemus edellyttää yksin olemista. Saadessaan yhteyden itseen, saa paremmin yhteyden myös toisiin ihmisiin” toteaa Siikala. Sosiaalisuuden tarpeesta huolimatta on siis välillä hyvä olla ihan pelkästään itsensä kanssa, kuunnellen ja tunnustellen omaa oloa, tuntemuksia, ajatuksia, toiveita ja pelkoja. Yhtälailla yksinolossa viihtyvän on hyvä välillä tavata muita ja olla seurassa. Huonoa omaatuntoa ei tarvitsisi tuntea sen enempää sosiaalisen ihmisen seurallisuudestaan, kuin yksin viihtyvän omassa rauhassa olemisen tarpeestakaan. Painetta sosiaalisuuden suuntaan kuitenkin on. Siikalaa siteeraten: ”Harva saa kasvaa kunnioittamaan itseään sellaisena kuin on. Päinvastoin. Kasvamme ajatukseen, että tullaksemme hyväksytyksi meidän on täytettävä muiden odotukset. Ihannoimme seurallisia ihmisiä”.
Olemmeko vieraantunet itsestämme?
Olemmeko olemassa vain toisten ihmisten kautta?