Ideaali elämästä

kotiovi

Hesarin artikkelissa  Kolmenkympin kriisi on monelle totta – ”Elämästä on tullut ahdas koppi, jonka ainoa ikkuna sijaitsee katossa” YTHS:n vastaanotolla työskentelevä psykologi Marjo Tossavainen toteaa: ” Moni kolmekymppinen on huolissaan, kun oma työpaikka ja perhe ovat vasta haaveita. He ovat huolissaan siitä, ehtivätkö tehdä itselleen tärkeitä ratkaisuja ja saavuttaa haaveitaan. He puntaroivat muun muassa, voivatko varmasti luottaa siihen, että valinta elää yksin tai nykyisessä parisuhteessa tuntuu oikealta myös vuosien kuluttua.

Vakiintumiseen liittyvien kysymysten rinnalle on noussut myös uudenlaisia haasteita. Tossavainen jatkaa: ”Vastaanotolle hakeutuvien kolmekymppisten puheet ovat muuttuneet jonkin verran kymmenessä vuodessa. He huolehtivat aiempaa enemmän siitä, ovatko he kolmekymppisinä liian vanhoja ensimmäiseen oman alansa työpaikkaan. Kolmekymppiset pelkäävät, että nuoremmat menevät ohi, kun oman alan kesätöidenkin löytyminen on niin hankalaa.”

”Ideaali perheestä, työstä ja omistusasunnosta saattaa periytyä vanhempien sukupolvelta, mutta tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa niihin ei pääse kiinni yhtä helposti” kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tiina Ristikari. ”Tällä ikäryhmällä on erityisen hankalaa kiinnittyä työelämään. Massatyöttömyyden aikana kaikille ei ole tarjolla töitä.”Ei siis ihme, jos kolmekymppiset tuntevat olevansa hukassa.

Ristikari viittaa THL:n tutkimukseen, johon on kirjattu kaikkien 1987 jälkeen syntyneiden henkilöiden perhe- ja koulutustaustat. Tulokset osittavat, että että perheen varallisuus ja lähtötaso vaikuttavat entistä enemmän lapsen menestykseen koulu- ja työelämässä. Lisäksi kolmannes kolmekymppisistä on hakenut apua mielenterveyden ongelmiin. Koulutus suojaa jonkin verran mielenterveysongelmilta, vaikka se ei takaakaan vakituista työpaikkaa. Mielenterveysongelmista kärsii lähes 60 prosenttia vain peruskoulun käyneistä. Tälle ryhmälle kasaantuu lisäksi suurin syrjäytymisriski.

Vanhempien mallin mukainen elämän käsikirjoitus ei siis nykyisellään välttämättä onnistu, ainakaan samassa aikataulussa. Työtä ja muuta vakioitumista odotellessa ollaan omillaan, aiemmilta sukupolvilta ei ole mallia ammennettavaksi. Toisaalta, nykyiset kolmekymppiset ovat myös oppineet katsomaan elämää useammasta vinkkelistä, miettimään henkilökohtaista onnellisuuttaan ja lähteneet toteuttamaan elämää tarkoituksellisesti  omalla tyylillään.

Ristikari kiteyttää: Kolmekymppisyys ei ole länsimaissa ainoastaan vaikeampaa kuin aiemmilla sukupolvilla. Epävarman tulevaisuuden rinnalla kulkee myös aiempaa suurempi vapaus tehdä yksilöllisiä valintoja. Parissakymmenessä vuodessa voimistunut individualismin trendi viestii, että jokainen voi määritellä oman tulevaisuutensa suunnan ja tehdä elämästään juuri sellaisen kuin haluaa. Valinnanvapaus voi ahdistaa, mutta siitä on hyötyäkin. ”Kolmekymppisillä näkyy tällä hetkellä enemmän erilaisia elämänpolkuja kuin aikaisemmin. Ymmärretään, ettei ole yhtä mahdollista tapaa tulla onnelliseksi.”

Kolmenkympin kriisissä olevat saattavat miettiä, että  ”maailma näytti parikymppisenä isoilta ikkunoilta, jotka avasivat näkymiä joka suuntaan. Kaikki mahdollisuudet ja unelmat odottivat tulevaisuudessa” . Entä jos kaksikymppisenä jo pelottaa niin paljon, ettei elämää uskalla edes suunnitella? Huomisesta selviytyminen vei kaikki voimat. Työpäivien välillä ehtii vain nukkua, sitä unta joka ei elvytä,  ja valmistautua seuraavaan työpäivään. Tästä lisää seuraavassa blogissa.