Ilta-Sanomien teemaviikko kaiken ikäisten ihmisten ulkonäköpaineista, itsen hyväksymisestä ja kehopositiivisuudesta.
Jokaisella on oikeus päättää millaisena kelpaa….Oikeuden ja hyväksynnän pystyt viimekädessä antamaan vain Sinä itse!
Ilta-Sanomat valitsi tämän ulkonäköpaineita koskevan teemaviikon nimeksi Oon hyvä näin, eikä esimerkiksi Oot hyvä näin, koska itsensä hyväksyminen lähtee sisältä. Lopulta kukaan muu kuin minä itse ei voi määritellä sitä, millaisessa kehossa tunnen itseni hyväksi. Kenelläkään muulla ei ole valtaa kertoa, minkä näköisenä minä kelpaan.
Teemaviikon kaikki jutut pääset lukemaan TÄÄLTÄ