Välillä huomio selviytymiseen: Ahdingossa tuntuu ettei ole mitään keinoa tilanteen korjaamiseksi. Selviytymisen toiveikkuudesta voi ajautua todella kauas ja matkaa toipumiseen onkin kuljettava melkoinen taival, ennen kuin tuntuu siltä, että helpottaa. Tärkeää on kuitenkin tiedostaa, että toivoa on, samoin keinoja, kunhan ne saa käyttöön. Tähän tarvitaan välilä ulkopuolista apua.
Mielenterveysseuran sivuilla on kirjoitus psykoterapeutti Ofra Ayalonin listaamista selviytymistyypeistä. Käytössä voi olla yhtäaikaa useita selviytymiskeinoja. Tunnistatko näistä omasi?
Älyllisesti suuntautunut selviytyjä
Älyllisesti suuntautunut selviytyjä keskittyy selviytymään tilanteesta pohdiskelemalla. Hän kerää tietoa tapahtuneesta, pohtii tapahtunutta ja ongelmaa monelta eri suunnalta ja yrittää löytää uusia näkökulmia siihen. Hän listaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pohtii, mitä voisi seuraavaksi tehdä, mitä jättää tekemättä ja mikä on juuri nyt tärkeää.
Tunteellisesti suuntautunut selviytyjä
Tunteellisesti suuntautunut selviytyjä ilmaisee tunteitaan esimerkiksi itkemällä ja nauramalla ja kertoo tunteistaan muille ihmisille. Hän näyttää tunteensa ja käyttää tunteiden ilmaisuun myös ei-kielellisiä keinoja, kuten piirtämistä, soittamista ja tanssimista.
Sosiaalisesti suuntautunut selviytyjä
Hakee tukea muilta ihmisiltä esimerkiksi osallistumalla ryhmään. Hän saattaa keskittyä organisoimaan asioita. Sosiaalisesti suuntautunut selviytyjä ottaa vastaan muiden tuen ja antaa myös itse muille tukea ja käsittelee vaikeuksia yhdessä toisten kanssa.
Luova selviytyjä
Luova selviytyjä käyttää mielikuvitustaan joko tapahtumasta muistuttavien ajatusten välttelemiseen tai sitten löytääkseen ratkaisun ongelmiinsa. Hän yrittää ajatella positiivisia asioita, tulkitsee uniaan, luottaa intuitioonsa ja luo selviytymistä tukevia mielikuvia.
Henkisesti suuntautunut selviytyjä
Henkisesti suuntautuneelle selviytyjälle antaa tukea ja merkitystä elämään uskonto, sosiaalinen vastuunkanto, arvojärjestelmä tai ideologia.
Fysiologisesti suuntautunut selviytyjä
Fysiologisesti suuntautunut selviytyjä hakee tukea ja voimaa selviytymiseen fyysisestä toiminnasta, kuten liikunnasta, yrittää rentoutua, syö ja nukkuu paljon. Fysiologisesti suuntautuneelle selviytyjälle myös luonnossa liikkuminen on usein tärkeää.