Loma alkaa olla kohta muisto vain ja työhön paluu häämöttää ylihuomenna. Saattaa monesti tuntua siltä, että kumpa loma vain jatkuisi, mutta ei vapaa-aika tuntusi niin spesiaalilta, jos sitä olisi aina tai liikaa. Jossain vaiheessa elämää saattaa tuntua siltäkin, että on valmis jättäytymään kokonaan vapaalle, mutta se aika ei ole vielä. Ainut asia mikä hirvittää, on työhuoneen kuumuus, mutta jos sitä saisi vähän viilenneltyä ennen aloitusta. Tosin ensimmäisille työpäiville on ennustettu helteitä, mutta sitten pitäisi säiden viilentyä. Ensi kesää ajatellen täytyy varautua viilennyslaitteilla, tänä kesänä niitä ei enää ollut saatavilla.
Hyvillä mielin työn ääreen. Arjessa on puolensa ja kesä jatkuu, joskaan siitä ei ehdi näin täysillä nauttia, kuin mitä lomalla on pystynyt tekemään. Syksykin on huippuaikaa, toivottavasti syksystä tulee lämmin ja aurinkoinen. Arkea kohti siis!