”Sanat muuttuvat elämäksi”
Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee. Joihinkin tarttuu, joitain työntää sivuun ja joistain jää vain hipaisumuistoksi. Ajatuksen voima on suuri, eikä tule aina ajatelleeksi, mitä ajattelee saati kuinka ajattelee. Kun ajatukset pukee sanoiksi, alkavat ne hiljalleen elää ja ”sanat muuttuvat elämäksi”.
Kirjoitin ”Matkalla” blogitekstissäni mm. toivosta, heittäytymisestä ja muutoksesta. Olen palannut kirjoittamaan useasti ja pohtinut mikä on ollut oikeasti minun muutokseni. Onko muutokseni ollut mahdollisuus mahdollisuuteen nähdä itseni toisten silmin. Onko muutokseni ollut ylipäänsä mahdollisuus.
Mahdollisuus nähdä itsensä toisten silmin – kauneus joka on, nauru joka elää, silmät jotka nauraa ja uskallus joka ei pelkää. Niin helpolta kuin se saattaa kuulostaakin, mutta kuinka vaikeaa se oikeasti onkaan, ainakin minulle on ollut. Kun alkaa nähdä itseään toisten silmin on pysähdyttävä, katsottava ja kuunneltava. On oltava aistit avoinna ja kuljettava tunteita tunnustellen. On löydettävä uskallus olla itseä lähellä, tehtävä matka itseen ja siihen mikä oikeasti merkitsee ja on itselle tärkeää.
Palaan mietteissäni hetkeen, yhteen kivuliaimmista, yhteen tärkeimmistä. Hetkeen, joka muutti monta asiaa.
Kevät, minä, yliannostus lääkkeitä ja sairaalavuode. Ystävä istuu siinä mun vieressä, halaa ja sanoo ”Sinä olet tärkeä ja rakas, minä tarvitsen sua ja moni muu tarvitsee sua, sulla on tarkoitus ja paikka tässä maailmassa”. Ne sanat soi mun päässä ja kyyneleet kirpoaa poskille. Syvimmillään sanat viestii mulle myös sen, että mun on otettava vastuu mun elämästä ja mä en saa enkä voi leikkiä elämällä, sillä se satuttaa mua ja se satuttaa mun läheisiä.
Tänään olen vahvempi ja varmempi ihminen. Ihminen joka etsii ja uskaltaa. Ihminen joka erehtyy, oppii ja opettelee. Tänään totean, että on ollut välttämätöntä päästää irti ja luopua. On ollut välttämätöntä opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, kaikessa keskeneräisyydessään, yksinkertaisuudessaan ja ainutlaatuisuudessaan. On ollut välttämätöntä ottaa vastuu omasta elämästään, omista teoistaan ja omista valinnoistaan. On ollut välttämätöntä antaa itselle lupa omaan omannäköiseen elämään. Tänään en piehtaroi menneessä, vaan elän tätä päivää, unelmoin ja ihmettelen.
Matkalla tähän, olen sulkenut aisteja ja avannut aisteja. Olen sulkenut silmät, jotta kuulisin tuulen tarinoita. Olen sulkenut silmät ja korvat, jotta voisin aistia metsän tuoksut. Olen kulkenut paljain jaloin vain tunteakseni hiekanmuruset tai aamukasteen jalkojeni alla. Matkalla tähän, olen työstänyt ja työskennellyt.
Usein mieli vie sinne mitä ajattelee ja tänään mun mieli vie vahvasti elämään. Se ei enää kysy ”ootko tärkeä tai rakas”, riittää kun olen. Se ei enää kysy ”häpeätkö”, riittää kun tiedän. Se ei enää kysy ”luotatko”, riittää kun luotan. Se ei enää kysy ”saatko olla hauras ja heikko, kesken eräinenkin”, riittää kun saan. Se ei enää kysy ”hyväksytkö”, riittää kun hyväksyn.
Aloitin tekstin sanoilla ”Sanat muuttuvat elämäksi” ja jatkoin pohdiskellen yhteen tärkeimmästä. Annoinajatusten kulkea sinne minne mieli vei, palatakseni tähän hetkeen ollakseni itseä lähellä. Suuntaan vieläkatseeni ylläolevaan kuvaan ja tiedän, että just nyt on hyvä ja että mulla on paikkani ja tarkoitus tässä maailmassa.
-Unikukka-