Henkinen väkivalta – kehityksellinen trauma

Trauma ei välttämättä edellytä ulkoisesti näkyvää tekoa, kuten fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Myös vanhemman poissaolevuus, henkinen väkivalta, kyvyttömyys suojata lasta, avuttomuus ja laiminlyönti voivat johtaa kehitykselliseen traumaan. ”Hiljainen trauma” ei tule selkeästä hyökkäyksestä, vaan kiintymyksen kohteen poissaolevuudesta hädän hetkellä. Varhainen traumatisoituminen ei ole vähemmän vahingollista kuin selkeästi erottuvat suuret traumakokemukset, pikemminkin päinvastoin.

Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä ihmisen mieleen ja kehoon. Trauma voi tarkoittaa ahdistusta ja kaaosta, mikä on ajattelukyvyn ulkopuolella. Voimakas stressi häiritsee tiedonkäsittelyä ja tarinaksi jäsentyneiden muistikuvien muodostamista. Traumaattisille kokemuksille voi olla vaikea löytää sanoja. Kokemukset voivat tulla näkyville ihmisen suhtautumisessa itseensä ja toisiin. Parisuhteessa ihminen saattaa toistaa perheen vuorovaikutussuhteissa omaksumiaan rooleja, esimerkiksi hyökkääjän tai uhrin roolia. Ihminen saattaa taantua avuttomuuteen tai pyrkiä vihamielisesti ja kontrolloivasti vaikuttamaan kumppaniinsa.

Kehityksellisestä traumasta voi seurata tunteiden säätelyn vaikeutta, itsetuhoisuutta, masennusta, epätodellisuuden kokemuksia, raivoa, häpeää, syyllisyyttä, toivottomuutta, avuttomuutta ja epätoivoa. Ihmisen voi olla vaikea luottaa muihin. Hän voi vetäytyä ihmissuhteista. Ihmisen tavassa kertoa elämäntarinaansa voi esiintyä hämmentäviä aukkoja tai ristiriitaisuuksia. Oireista ei kuitenkaan voi tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, onko ihmisellä ollut traumaattisia kokemuksia. Samat oireet ja käyttäytymisen piirteet kun voivat johtua useista eri tekijöistä. Lue lisää: Lapsuuden traumat vaikuttavat ihmissuhteisiin

Henkinen väkivalta jää usein piiloon, siihen liittyy valtavaa häpeää, alemmuuden tunnetta, pettymystä, epäoikeuden kokemista ja monia muita raskaita tunteita. Kun väkivallan tekijä on läheinen, on asetelma entistäkin hankalampi. Voinko hakea apua läheistäni vastaan? Uskotaanko minua? Jos puhun tästä toisille, tuhoutuvatko välit kokonaan? Henkiselle, kuin myös fyysiselle väkivallalle on tyypillistä, että väkivaltaiset kaudet vaihtelevat hyvien kausien kanssa.

Nimimerkki Kassu kertoo isän taholta kokemastaan henkisestä väkivallasta: Lapsuudessa koettu henkinen väkivalta on jättänyt minuun vahvat jäljet.

Mikäli henkinen väkivalta jäi aikoinaan muilta huomaamatta ja apu saamatta, niin apua voi ja kannattaa hakea myöhemmin.

”Puhuminen ja asioiden näkyväksi tuominen on kuitenkin ­äärimmäisen tärkeää henkisen väkivallan uhrin häpeän tunteesta ja stigmasta eroon pääsemiseksi. Siksi toivoisin, että henkistä väkivaltaa pidettäisiin keskusteluissa yhtä vakavana asiana kuin fyysistä väkivaltaa. Turvallinen matalan kynnyksen väylä avun hakemiseen olisi ­ensisijaisen tärkeä”, toteaa Kassu.

Pitääkö asiat puhua auki vanhempien kanssa? Joskus se on mahdollista, toisinaan taas ei , ei vaikka vanhemmat olisivat vielä elossa. Tällaisten asioiden vastaanottaminen on äärimmäisen vaikeaa, ihminen suojaa itseään sietämättömältä materiaalilta. On myös muistettava, että jokaisen kokemus on henkilökohtainen ja omanlaisensa, samastakin tilanteesta. Kuin katsoisi elokuvan eri ottoja.

Pitää myös kysyä mitä on mahdollista saada aikaiseksi, sillä että pamauttaa kaiken päin naamaa? Auttaako syyttely? Näitä asioita, kuin myös vanhempien aikuisten lasten taholta kokemaa henkistä väkivaltaa käsittelee psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrösen uutuuskirja Väärin rakastettu. Törröstä on haastateltu jutussa Aikuinen lapsi voi syyttää vanhempiaan elämänsä pilaamisesta, tai käyttäytyä kuin teini – ”Pahinta on joutua miettimään mitä tein väärin” sanoo psykoterapeutti