Monia talven iloja on varmasti vielä edessä alkuvuodesta 2015, mutta itselläni ainakin ajatus kääntyy kesää kohti heti,kun vuoden vaihde on ylitetty. Päivä pienin askelin pitenee ja valo lisääntyy. Valon vaikutuksen lisäksi tietoisuus siitä, että ollaan jo matkalla kohti kesää ja lämpöä tuo monelle energisemmän olon, mutta osa ihmisistä kokee kevään lähestymisen raskaana.
Kuulutpa kumpaan joukkoon tahansa, anna itsesi olla ja läpikäydä ne tunnelmat, mitä vuodenaikoihin itselläsi liittyykin. Valoa kaihtava todennäköisesti tarvitsee rauhallisen, pehmeän hämärän hyssyn. Auringon säteitä janoava taas valosta koituvan virtapiikin. Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on, edelleenkin, sen verran merkittävää, että itseltään ei tarvitse odottaa samaa suorituskykyä ja fiilistä tasaisesti läpi vuoden.
Eletään läpi se mitä meillä on ja otetaan siitä irti mahdollisimman hyvät puolet. Viivytäänt vielä hetki hämyssä , kunnes kevätaurinko lähtee kiidättämään kohti kesän riemuja.