Ulla Järvi siteeraa kolumnissaan professori ja kirjailija Jussi Valtosta: ”Omista kokemuksista kirjoittaminen voi olla – muun muassa – omien tekojen rehellistä jäsentelyä, moraalista arviointia ja psykologisten, eksistentiaalisten, sosiaalisten, eettisten, hengellisten, poliittisten tai esteettisten oivallusten etsimistä. Tämä ei ole vain keino edistää mielenterveyttä, se itsessään on mielenterveyttä. Kirjoittaminen on, kuten kaunokirjallisuuden tarkka lukeminenkin, tapa elää hyvin.”
Paneutunut kirjoittaja saa omiin elämäntapahtumiinsa ja kokemuksiinsa sekä otteen että etäisyyden, mikä ei ilman kirjoittamista samalla tavalla onnistuisi. Jussi Valtonen kuitenkin huomauttaa, että monista tutkimuksista huolimatta vielä ei tiedetä, miten ja miksi kirjoittaminen vaikuttaa. Yksimielisyys on vain siitä, että se todella vaikuttaa.
….. tätä ei moni ujo usko, varsinkaan suhteessa sosiaalisiin paineisiin. Sisimmässään moni ujompi henkilö saattaa kuitenkin tunnistaa omia sosiaalisia vahvuuksiaan, mutta ei pääse vahvistamaan näkemystään ulospäinsuuntautuneisuutta ihannoivassa ympäristössä.
Artikkelissa Ujoudessa on voimaa Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että monet ujojen vahvuuksista liittyvät – vallitsevien mielikuvien vastaisesti – sosiaalisiin taitoihin. Hän muistuttaa kerta toisensa jälkeen, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot.
Sosiaalinen taitavuus on esimerkiksi havainnoinnin tarkkuutta ja herkkyyttä ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon. Tilan antaminen toiselle vuorovaikutustilanteessa on tärkeää ja kuunteleminen on viestinnän ydintaitoja.
Näissä taidoissa moni ujo on luonnostaan hyvä, kun taas yksin se, että tykkää olla paljon tekemisissä toisten kanssa – eli on sosiaalinen – ei kerro mitään ihmisen taidoista sosiaalisissa tilanteissa.
Eli hyväksyntää ja harjoittelua:
Harjoittele, hyväksy ja opettele näkemään ujous uudessa valossa
1. Harjoittele toisten ihmisten kohtaamista turvallisissa tilanteissa
Ujon ei tarvitse heittäytyä heti syvään päähään harjoittelemaan luontevaa kanssakäymistä toisten kanssa. Jos olet niin ujo, että jo toista silmiin katsominen tuntuu haastavalta, aloita vaikka kaupan kassasta.
Työpaikan kahvitunnilla voi mennä istumaan toisten seuraan aktiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka ei itse juuri puhuisikaan. Naapurille voi hyvin huikata tervehdyksen rappukäytävässä kohdatessa.
2. Sano ääneen, että jännittää tai ujostuttaa
Jos myönnät heti – esimerkiksi esitelmää aloitellessasi – että nyt kyllä jännittää, voimavarasi eivät sen jälkeen kulu jännityksen piilotteluun. Ujouttaan ei tarvitse salailla, kun sen on tunnustanut ääneen.
3. Kirjoittamallakin voi välillä keskustella
Joskus jonkin asian sanominen ääneen voi yksinkertaisesti tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Silloin voi ihan hyvin turvautua kynään tai näppäimistöön ja kirjata ajatuksensa ylös kaikessa rauhassa.
4. Muista, että muut eivät todennäköisesti ajattele sinua
Ihmiset – niin ujot kuin rohkeat – murehtivat todella usein, mitä muut heistä ajattelevat. Todellisuudessa me kaikki ajattelemme kuitenkin niin paljon itseämme ja omaa elämäämme, että meillä on harvoin aikaa tai kiinnostusta märehtiä toisten ihmisten asioita sen syvällisemmin.
5. Käännä huomioisi itsestäsi toisiin ihmisiin
Helppo keino lakata miettimästä itseäsi ja omaa ujouttasi on kääntää huomio itsestä toisiin. Näin tehdessään ujo pääsee myös näyttämään kyntensä oivallisena kuuntelijana.
6. Yritä hyväksyä ujoutesi osana ainutlaatuista sinua
Jos sinussa ei olisi ujoutta, et enää olisi se ainutlaatuinen itsesi, joka nyt olet. Hyväksymisen kautta ujouden piilottelukin käy tarpeettomaksi, mikä vapauttaa voimavaroja muuhun elämässä.
Jos ujous kaventaa elämää liikaa, terapia usein auttaa.
yliherkkyyttä tulkita toisten sanalliset ja sanattomat viestit negatiivisesti
loukkaantumista helposti toisten sanomisista ja tekemisistä
olemuksesta heijastuvaa pelokkuutta ja jännittyneisyyttä
Tuntuuko tutulta? Onko elämäsi kapeutunut? Kärsitkö tilanteesta? Tuntuuko elämäsi epäonnistumiselta? Ihminen voi olla eristäytyvä ja tyytyväinen elmäänsä, mutta estynyt henkilö ei haluaisi olla estynyt ja yksin. Estynyt persoona on usein ollut ujo lapsesta lähtien, mutta on myös muistettava, että ujouskaan ei ole aina ongelma, vaan se voi olla myös voimavara. Kts.Ujoudessa on voimaa.
Persoonallisuushäiriöitä luonnehtivat poikkeavasti korostuneet persoonallisuuden piirteet, joihin liittyy merkittävä haitta yksilölle tai muille.
Häiriö on potilaan paras yritys sopeutua perimänsä, kasvuympäristön ja niiden yhteisvaikutuksen haasteisiin.
”Yksinkertaistaen persoonallisuushäiriöt voidaan käsittää poikkeavalla tavalla korostuneiksi persoonallisuuspiirteiksi, jotka aiheuttavat olennaista haittaa yksilölle itselleen tai muille. Piirteet ja niihin liittyvä käyttäytyminen ovat korostuneen jäykkiä, ja persoonallisuushäiriötä sairastavien on vaikeaa tunnistaa piirteiden ja niihin liittyvien ongelmien yhteyttä. Häiriöt ovat tyypillisesti kehityksellisiä ja pitkäaikaisia”.
Mistä johtuu ja mikä vaikuttaa häiriön kehitykseen ja mahdolliseen vaikeutumiseen? Perimä – kiintymyssuhde – kasvuympäristö, kuten myös se, missä vaiheessa häiriö on tunnistettu ja onko saatu sopivaa hoitoa. Perinteisesti personallisuuhäiriön diagnosointia tehdään vasta aikuisella iällä, vaikka nykyisin teiedetään, että häiriö puhkeaa usein nuoruusvuosina. Ollaanko diagnoosin kanssa liian varovaisia persoonallisuuhäiriöiden kielteisen stigman takia? Vahvana on edelleen näkemys, että perssoonallisuuhäiriö on pysyvä negatiivinen leima ja piirre, jolle ei voi tehdä mitään.
Potilaan lääkärilehdessä Max Karukiven ja Maaria Koiviston katsauksessa Persoonallisuuden piirteistä häiriöksi – kliinikon näkökulma todetaan:”Osa vahvoistakin persoonallisuuspiirteistä saattaa olla suhteellisen ongelmattomia. Eristäytyvän persoonallisuuden omaava voi viettää mielestään varsin laadukasta elämää ja suoriutua työstään huolimatta erittäin vähäisistä sosiaalisista kontakteista. Tässäkin on kyse yksilön ja ympäristön yhteensopivuudesta. Persoonallisuushäiriöiden oirekuvalle on luonteenomaista vaihtelu ajan mittaan. Seurantatutkimusten perusteella valtaosa myös toipuu, toisin kuin usein luullaan. Yksilön ikääntyessä impulsiiviset piirteet keskimäärin vähenevät ja ystävällisyys ja luotettavuus lisääntyvät. Ongelmallisimmat piirteet muuttuvat keskimääräisesti eniten, mutta yksilötasolla häiriö saattaa olla hyvinkin pysyvä.”
Eli persoonallisuus ei hyvälläkään hoidolla muutu, mutta voidaan saada aikaiseksi hienosäätöä, jonka vaikutus yksilön elämänlaatuun on merkittävä. On aika tyypillistä, että pitkittyneen masennuksen ja sitkeiden ahdistuneisuushäiriöiden taustalla on persoonallisuuden korostunut, joustamoton piirteisyys, johon psykoterapiassa pyritään saamaan aikaan joustoa, samalla kun pyitään lisäämään henkilön itseymmärrystä ja itsehyväksyntää.
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä pidetään kehityksellisenä häiriönä, joka ilmenee jo lapsuudessa. Osa ADHD-oireisista henkilöistä saa diagnoosin kuitenkin vasta aikuisena, kun oirekuva alkaa haitata selvästi enemmän elämää. Aikuisen ADHD-diagnoosi edellyttää useimmiten kattavaa psykiatrista tutkimusta ja muiden oireilua aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Diagnosointia hankaloittaa usein ADHD:n kanssa samanaikaisesti esiintyvät muut häiriöt, jotka ovat voineet kehittyä itsenäisesti tai ADHD:n seurauksena. Näitä liitännäishäiriöitä voivat olla esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, käytöshäiriöt, uniongelmat ja päihdeongelmat.
Tämä todellakin näkyy vastaanotolla ja mietityttää. Väillä asiakkaan kanssa aletaankin käydä keskustelua siitä, voisiko hänen oireilussaan pohjimmiltaan ola ainakin jossain määrin kyse adhd:stä? Mikä johtuu mistäkin, syytä- seurausta, vaikea sanoa. Melko paljon tätä piirteisyyttä jo aikuisillakin tutkitaan ja melko paljon sieltä osumia löytyy. Kuten alla olevassa tekstissä mainitaan, niin aikuisten kohdalla kyse on useimmiten tarkkaavaisuuteen liittyvistä vaikeuksista. Ylivilkkausoireet näkyvät ulos päin selvemmin ja hyperaktiiviset henkilöt tunnistetaankin paremmin. Joskin, edelleen adhd liitetään herkästi pelkästään lapsiin ja nuoriin. Toinen vinouma tuntuu olevan se, että jos on menestynyt koulussa suhteellisen hyvin, ei voi olla kyse adhd:stä. Mutta, motivaation merkitystä ei pidä unohtaa. Jos koulunkäynti on kiinnostanut kovasti, on se voinut sujua mainiosti, oireilu on näkynyt muualla. Varsinkin add-piirteiset henkilöt ovat usein niitä vaivattomia, rauhallisia koululaisia, jotka saavat olla kaikessa rauhassa piirteineen, kun eivät häiritse muita.
ADHD-oireisen aikuisen arkea haittaavat yleensä eniten tarkkaavaisuuden haasteet. Käytännössä nämä saattavat näkyä vaikeutena keskittyä olennaisiin asioihin, vaikeutena keskittyä pitkään ilman ajatusten harhailua, lisääntyneenä hajamielisyytenä sekä vaikeutena suorittaa tehtäviä määrätietoisesti ja tehokkaasti. Lisäksi ajanhallinnassa on usein ongelmia. LUE lisää täältä ADHD tutuksi.fi