Vai onko se pelottava passiivisuus? ”Passiivisuus tuhoaa terveyden….vähennä istumista” otsikot huutavat. Niin, passiivisuudella tarkoitetaan usein fyysisen aktiivisuuden puutetta, mistä muistutetaankin aiheesta. Arkiaktiivisuus on monien kohdalla vähäistä. Mutta nyt puhutaan aivojen mahdollisuudesta levätä. Passiivisuus on sitä, että emme ole jatkuvassa aistiärsyketulvassa, emme mieti työasioita, ratko jatkuvasti pulmia, suunnittele seuraavia tekemisiä. Tällä tavalla passiivinen voi olla myös liikkeessä, mutta rennon rauhallisessa liikkeessä, vaikkapa levollisella kävelyllä.
”Kaikkien pitää olla koko ajan saatavilla, innostuneita kaikesta yötä päivää”, psykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen sanoo jutussa ”Aikaansaamisen arvostus on mennyt överiksi”, sanoo psykologi – 3 hyvää syytä olla tekemättä mitään Länsimaisessa kulttuurissa on aina korostettu tekemistä ja ihailtu aktiivisia ihmisiä, jotka saavat työssä ja vapaalla paljon aikaan. Digiaika on vain lisännyt painetta reagoida kaikkeen välittömästi.
1. Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsee taukoja ja tyhjää tilaa ollakseen luova.
2. Joutokäynti laskee stressitasoja.
3. Ajattelu ei suju kiireessä.
Apulanna rumpali Sipe Santapukki huokuu levollisuutta ja puhuu onnellisuudesta. ”Ihmiset määrittelevät onnellisuutensa valitettavan usein toisten ihmisten tekemisten kautta. Onnellisuuteen ladataan valtavia odotuksia ja toiveita, mutta pyrkimys mielikuvien saavuttamiseksi on epärealistista. Sosiaalisen median vaikutus on tässä todella suuri.” Oman onnellisuutensa Santapukki on löytänyt arjesta. ”Elämän tarkoitus on elämä itse” – Sipe Santapukki ei tavoittele onnea, vaan keskittyy arkeen Linkin takaa pääset katsomaan Sipe Santapukin haastattelun.
Jos ei lepää riittävästi, käy keho ylikierroksilla ja alkaa synnyttää epämiellyttäviä tuntemuksia, joita väsyneet aivot eivät pysty riittävän joustavsti prosessoimaan. Huoli kasvaa, lisää stressiä ja samalla kehon ikävät tuntemukset entisestään voimistuvat. Osteopaatti Kristian Kivimäki toteaa artikkelissa Levon puute voi aiheuttaa outoja oireita ja sairastumisen pelkoa – Keho rauhoittuu, kun uskallat pysähtyä seuraavaa: Stressin aikan kehoon erittyy mm. adrenaliinia ja kortisolia. Sympaattinen hermosto aktivoituu, jolloin kehon taistele ja pakene -reaktio nostaa valmiustilaansa ja elimistö käy ylikierroksilla. Keho reagoi tähän kiristämällä lihaksia mm. niskan, kaulan, hartioiden, vatsan ja lonkankoukistajien alueelta. Myös pallean toiminta voi häiriintyä, jolloin hengitys tihenee ja muuttuu pinnalliseksi. Tämä voi aiheuttaa lisää oireita, kuten närästystä, nenän tukkoisuutta, kehon happamoitumista, suolisto-ongelmia tai ylävatsan kipua ja painetta.
Lepäämisen mallia: