Kaikkea ei voi saada
Saat sen mihin päätät keskittyä
Valitse oikein
Valitse ylipäätään jotakin
Onko vaikeampi valita, jos on aiemmin ollut vähän – pitää valita mitä ottaa ?
Vai onko vaikeampi valita, jos on ollut paljon ja pitää luopua jostakin?
Monella on tunne. että on ohjautunut elämässä jostakin määrittelemättömästä syystä, mutta onko sekin valinta, ettei valitse? Onko vastuunottaminen vaikeaa? Eiko ole oppinut ottamaan vastuuta, koska ei ole saanut vastuuta?
Arvot ja valinnat: Mihin painotat? Aina valintoja tehdessä ei voi tietää, mistä samalla joutuu todellisuudessa luopumaan. Jos tietäisi, voisi moni valinta jäädä tekemättä, ei sillä ettäkö valinta olisi huono ja saanutkin jäädä tekemättä, vaan siksi, että muutoksen tekeminen on muutenkin vaikeaa ja pelottavaa. Jos mieli takertuu menetyksiin, se ei kannusta toimimaan. Näin joillekin käy ja he jäävät olemassa olevaan tilanteeseen, oli se sitten miten huono tahansa, valinta sekin. Vai onko? Jos tuntuu, että ei ole valinnan madollisuutta, on vain pakko sopeutua tilanteeseen. Mitä jos kysyt itseltäsi, että onko kuitenkaan? Jos vastaat, että ei välttämättä ole, niin mitä kohtaat, mistä joudut ottamaan vastuun, miten paljon joudut sietämään epävarmuutta…? Vaikeita asioita, mutta silti välillä todellakin kohtaamisen arvoisia.
Joillekin on helpompaa asennoitua siihen että, jotain saadaksen joutuu luopumaan jostakin muusta. Toisille tämä on sietämätöntä. Onko tuo ensimmäinen tyyppi liian vaatimaton vai tuo jälkimmäinen liian vaativa? Onko ensimmäinen saanut riittävästi elämän peruseväitä, jolloin luopuminen ei tunnu niin kohtalokkaalta, ei romuta minuutta? Vai onko hän alistuja joka ei usko että asioihin voi vaikuttaa? Määrittääkö jälkimmäinen itsensä ja arvonsa ulkoisten tekijöiden kautta, jos sisällä piilee mitättömyys? Onko ensimmäinen pääsääntöisesti sopusoinnussa elämän kanssa ja jälkimmäinen taistossa? Näitä ja monia muita seikkoja on pohdittavana, kun elää jonkinlaista murroskohtaa elämässään.
Joskus on voinut joutua äkkiseltään ja ehkä vastoin tahtoaan tilanteeseen, ettei voi jatkaa entisellään ja on tehtävä valintoja. Onko silloin helpompaa, kuin jos olisi lähtenyt itse työstämään muutosta? Voisi luulla, että oma motiivi on helpompi, mutta ei välttämättä, koska silloin voi ajatella, että olisin voinut kuitenkin jatkaa entisellään, jolloin en olisi joutunut uusiin haasteisiin, enkä luopumisiin. Mutta olisiko elämää todella voinut jatkaa entisellään….Muutoksen moninaisissa kuohuissa voi välillä unohtua se usein hyvinkin pitkä prosessi, joka on ajanut muutosta kohti. Voi unohtua ne hetket, joilloin on epätoivoisena ajatellut, ettei näin voi jatkua.
Jos oma valinta kaduttaa, kertooko se siitä, että on vaikea luottaa omiin valintoihin yleisesti? Vai enemmän siitä, että ei voinutkaan vaikuttaa muutoksen toteutumiseen niin paljon kuin odotti? Tuliko sietämättömän paljon hallitsemattomia asioita? Joutuiko pysähtymään itsenä äärelle ja katsomaan kipeitä asioita suoraan silmiin? Mikäli, niin eikö olekin hyvä, että näin kävi? On se hyvä, mutta se ei tunnu hyvälle, valitettavasti on näin.
Pysyvyys on tuttua ja turvallista, muutos haastellista ja samalla mahdollisuus parempaan. Aina tätä ei jaksa tai uskalla ajatella, silloin tarvitaan joku / jotkut muistuttamaan, että oikealla tiellä olet ja itsellä on hyvä olla muistukkeita toivosta. Koru, motto peilissä, sopivat sanat avaimenperässä tai puhelimen herätyksen tekstissä, tatuoinnissa, jne…