Apua Kelan terapiasta yhä useammalle

Mahdollisuus päästä Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan on parantunut kuudessa vuodessa selvästi. Vuonna 2011 Kela lisäsi yli 26-vuotiaiden terapian korvattavuuden samalla tasolle kuin nuorisopsykoterapian korvaus, eli n. 57,60/ kerta. Aikuisten määrä kuntoutuspsykoterapian saajina on vuoden 2012 jälkeen kaksinkertaistunut ja nuorten osuuskin lisääntynyt yli kolmanneksen.

Kelan tutkimusprofessori Annamari Tuulio-Henrikssonin mukaan hoitoon pääsy on parantunut, kun määrärahat eivät enää rajoita kuntoutuspsykoterapian saatavuutta. Myös hoidon tarve tunnistetaan nykyisin aiempaa paremmin. Lisäksi psykoterapeuttien määrän lisääntyminen on lisännyt hoidon tarjontaa.

Hoitomuoto on kustannustehokas. Kelan korvaamana se on nimenomaan työ- ja opiskelukykyä ylläpitävää hoitoa, johon ohjautuvat työvoimaan kuuluvat ihmiset, joiden sairaus on siinä pisteessä, että hoitoon sitoutuminen onnistuu. Noin 80 prosenttia kuntoutuspsykoterapian päättäneistä pysyy työvoimassa, eli työskentelee, opiskelee tai on etsimässä töitä. Kuntoutuksen uudistamista pohtinut työryhmä linjasi viime marraskuussa, että kuntoutuspsykoterapia pysyy toistaiseksi Kelan tuottamana. Tilannetta arvioidaan uudelleen vuonna 2025. Kuntoutujista 70 prosenttia on naisia, miksi näin….ei ainakaan siksi, että miehillä ei olisi yhtälailla psykoterapian tarvetta. Tätä asiaa pohdiskelin aiemmassa kirjoituksessa Psykoterapia….myös miehille.

Kelaterapiat puoltavat paikkaansa,  mutta aihetta kritiikillekin on.  Terapiaan pääsemisessä on selkeitä paikallisia eroja. Suurin vaikutus on ilmeisesti sillä, onko käytettävissä psykiatreja arvioimaan terapian tarvetta ja kirjoittamaan B-lausuntoja Kelan maksusitoumushakemusta varten. Erikoislääkäreiden saatavuus on parhainta suuremmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa.

Terapeutteja on tullut lisää, mutta monin paikoin riittämättömästi, tai ainakin aloituspaikkaa joutuu odottamaan kuukausia. Toisaalta työ- ja opiskelukyvyn säilyttämiseen / palauttamiseen tähtäävä Kelan terapia ei ole akuuttitilanteen kriisiterapiaa, vaan psykoterapiaprosessiin lähteminen vaatii melko paljon toimintakykyä sekä elämän vakautta, jolloin terapian aloitusaikataulu ei välttämättä tarvitse olla heti.  Mutta, juu, usein joutuvat liian kauan odottamaan terapian alkua myös ne henkilöt, jotka olisivat kaikin puolin valmiita ja jaksavia aloittamaan. Kelan tutkimusprofessori toteaa, että on kuitenkin arvioitu, että alle puolet niistä, joille psykoterapia sopisi hoidoksi, tulee sitä edes hakeneeksi,

Lisäksi psykoterapiaa pitäisi saada jo aikaisemmassa vaiheessa. Kelan terapia ei ole ennaltaehkäisevää, vaan maksusitoumuksen myöntämiseen tarvitaan siis psykiatrin asettama diagnoosi, kolmen kuukauden kokemus psykiatrisesta hoitosuhteesta ja eduksi katsotaan se, että lääkehoitoa on jo kokeiltu. Niinpä…tulevan sote-uudistuksen toivotaan tuovan mukanaan erilaisia kokeiluja terveydenhuollon psykoterapiasta ja parantavan lyhyiden psykoterapioiden tarjontaa.

Lisää asiasta voit lukea Ylen uutisoinnista Keravan verran suomalaisia sai viime vuonna psykoterapiaa mielenterveyden ongelmiin – vaikka hoitoa saa yhä usempi, moni jää sitä vaille.

Ruokaa aivoille

 Sydänystävällinen ruokavalio, ylipainon ehkäisy ja hyvät kolesteroliarvot edistävät myös aivoterveyttä. Ruokavaliolla voi jopa ehkäistä muistisairauksia. Verisuionten kalkkeutumista ehkäisevät ruokavalinnat tukevat  näin myös aivojen toimintakykyä, siellä jos missä veren tulisi kiertää vapaasti.

Verensokerin mahdollisimman tasaisena pysymistä pidetään keskeisessä merkityksessa. Esille nosetaan myös mielen ja kehon tuntemusten tunnistaminen. Kuinka ihminen tulkitsee esimerkiksi epämielyttävt kehon tuntemukset, väsymyksen , palelemisen, heikotuksen tai mielen apeuden, hermostumisen, ärtymyksen?

Tähän samaan ilmiöön törmätään psykoterapiassa monessakin yhteydessä. Tapaan tulkita kehon ja mielen tuntemuksia tottumallaan tavalla, siis ei välttämättä realistisesti vaan juuri tottumallaan tavalla. Epätavallista ei ole, että nuo epämiellyttävät tuntemukset ylitulkitaan uhkaavammiksi kuin ne ovat. Esimerkiski heikotus koetaan merkiksi uhkaavasta paniikkikohtauksesta tai sairastumisesta. Hermot kiristyvät pienimmästäkin asiasta, suusta lipsahtaa kirpakka kommentti ehkä aivan väärään kohteeseen, työt eivät suju ja tavarat kirpoilevat käsistä. Kyseessä voi olla energian puute, ihan vaan tarve saada riittävästi ruokaa. No tietysti pieleen menee silloinkin, jos syö liikaa ja liian usein, olo on tahmea ja unelias, sanotaankin usein että ”aivot on jumissa”.

Olipa kummin tahansa, niin hetken pysähtyminen kuulostelemaan syy-seuraussuhteita voisi olla avain itsetuntemuksen paranemiseen ja samalla mielen virkeyden sekä toimintakyvyn terävöitymiseen. Parempaan oloon.

Syömiseen palataksemme, yksittäisten ruoka-aineiden merkityksestä kiistellään, mutta väriä lautaselle suositellaan kovasti, eli kasvispainotteisuus ja sen lisäksi riittävästi proteiinia ja täysjyväviljatuotteita. Perus hyvää ruokaa, säännöllisesti ja sopivasti. Niinhän se aina on, perusasiat pitää olla kunnossa, kikkailulla ei pitkälle pääse.

Seitsemän vinkkiä terveelliseen ruokailuun

1. Vältä ylensyöntiä. Mitoita annokset energiantarpeesi mukaan.

2. Nauti kasviksia viisi annosta päivässä. Väritä jokaista ateriaa vaihtelemalla tummanvihreitä, keltaisia, oransseja, punaisia ja valkoisia kasviksia. Muista myös kypsennetyt kasvikset.

3. Käytä hyvälaatuista rasvaa monipuolisesti. Ruokavaliossa saa olla myös tyydyttynyttä rasvaa, mutta ei vain voita. Kokeile erilaisia öljyjä. Kalasta saa aivoille tärkeitä omega3-rasvahappoja.

4. Varmista, että saat ruuasta riittävästi proteiinia lihaksiasi varten. Proteiinin parhaat lähteet ovat kala, siipikarjanliha, kananmuna, palkokasvit ja pähkinät. Käytä punaista lihaa kohtuudella.

5. Pidä verensokeri tasaisena. Hitaat hiilihydraatit kuten puuro, kasvikset ja täysjyväleipä ovat tärkeitä apuja. Vältä suuria annoksia sokeria kerralla. Jätä sokeriset limut ja mehut pois ja juo janoosi vettä.

6. Syö erilaisia pähkinöitä ja marjoja. Korvaa pullat ja keksit pähkinävälipaloilla ja patukoilla.

7. Käytä suolaa kohtuudella. Suosi vähäsuolaista valitsemalla enemmän tuoreita ruokia ja vähemmän prosessoituja elintarvikkeita. Suosi myös muita mausteita ruoan maustamisessa suolan asemesta.

Kun askeleet eivät olekaan itsestäänselvyys

Miltä se tuntuu ja mitä se herättää, kun joutuu opettelemaan askeleensa uudestaan?

Minulle, liikkuvalle ja liikunnalliselle ihmiselle, se on täysi shokki. Kyllähän aikuisen ihmisen tulisi tietää, ymmärtää ja hahmottaa kuinka kävellään. Kuinka otetaan askel eteen, taakse ja sivulle. Kuinka kävellään portaita tai kuinka se jalka ylipäätään liikkuu ja nousee. Kuinka noustaan varpaille tai kantapäille tai tiedämme missä asennossa, milloinkin olemme.

Palaan ajassa taaksepäin.

En osannut olla vihainen, enkä surullinen, siitä mitä oli tapahtunut. En osannut itkeä, enkä tuntenut oikeastaan muutenkaan mitään. Tunteille ei ollut tilaa, eikä lupaa. Tiesin kuitenkin, että tunteet tulevat jossain vaiheessa, kun on niiden aika. En myöskään alkuun täysin ymmärtänyt sitä, että vie aikaa, kunnes kaikki palaa ennalleen tai palaako kaikki ennalleen.

Tuskaa ja hikeä, harjoitusta toisen perään.

Harjoituksissa vaadin itseltäni aina vaan enemmän, välillä liikaakin. Unohdin antaa kehon ja mielen siinä välissä levätä. Tahtotila oli kova ja kasvoi aina sitä mukaa, kun itselle asetettu välitavoite oli saavutettu. Puskin sisukkaasti eteenpäin.

Tuli hetkiä, kun harjoitus ei kulkenutkaan toivotulla tavalla. Tuli itku ja valtava pettymys. Tuli syyllisyys. Tuli pelko, tuli viha. Tuli suru. Entä jos jäänkin tähän?

Oli hetkiä, kun harjoitusten lomassa liikutuin kyyneliin. Siitä kaikesta, missä olin päässyt eteenpäin ja olin lähempänä päätavoitetta – kotia ja kotona pärjäämistä.

Tuli vihdoin päivä, jolloin jätin kuntoutusosaston ovet taakseni. Tuli itku. Siitä, että olin saanut sen, mitä sinne mennessä en uskonut saavani – kyvyn ja taidon kävellä omin jaloin pois. Tuli liikutus. Siitä, että olin saanut jakaa toisten kuntoutujien kanssa ajatuksia ja kokemuksia, sekä antoisia harjoitus hetkiä. Ja siitä, että olin saanut osaavaa ja asiantuntevaa apua.

Päätavoitteeni – koti ja kotona pärjääminen, ei mielestäni tarkoita sitä, että arki sujuisi tutussa miljöössä ongelmitta. Minulle koti ja kotona pärjääminen on sitä, että se tärkein työ tehdään siellä turvallisessa tutussa ympäristössä, niillä resursseilla, mitä milloinkin on käytettävissä. On viisautta hakea apua ja tukea, kun tuntuu ettei omat voimat riitä kaikkeen mitä arki tuo tullessaan.

Tässä ”projektissa” suurimpia haasteita ei ehkä niinkään minulle ole ollut tuo kävelemään opettelu, vaikka se on ollutkin ISO haaste. Vaan enemmänkin keskeneräisyyden, väsymisen ja erilaisten ulkoisten ärsykkeiden sietäminen, sekä tunteiden tunnistaminen ja niiden käsittely. Lisäksi arjen askareet asettaa omat päivittäiset haasteensa. Kaikki kun ei tapahdu entiseen malliin, ei yhtä joutuisaan eikä yhtä jouhevasti. Väsyminen tulee nopeammin, eikä omia rajojaan ja voimiaan vielä täysin tunnista ja kuppi menee niin sanotusti nurin. On muistettava, että toipuminen ja vahvistuminen – niin kehon kuin mielen – vie vielä oman aikansa.

Tiedän, että minun hyveisiin ei kuulu sanat armollisuus ja lempeys itseä kohtaan, eikä liiemmin maltti. Nyt on kuitenkin oiva hetki opetella noita, sekä myöskin opetella asettamaan prioriteeteissa itsensä ja kuntoutumisensa etusijalle.

Tiedän ja luotan siihen, että selviän. Mutten omin voimin, vaan yhteispelillä ja ajan kanssa. Vaikka jalat ovatkin hetkittäin hyytelöä ja mieli kuralla, eikä arjen askareet suju niin kuin haluaisi ja toivoisi, niin silti valoa kohti mennään.

 

I won’t give up!

– Ritva Valjakka –

Nokoset

Ryhmäliikuntatunti Nokoset

Mitä tästä pitäisi ajatella? Ihan älyttömästi ärsyttää, että tällaista tarvitaan. Että ihminen on liukunut niin kauas kyvystään levätä. Tarvitaan erityisesti  varattava, maksullinen tunti kodin ulkopuolella, että tulisi annettua lupa itselle pysähtyä ja levätä. No, kaikilla ei ole kotona riittävää rauhaa, mutta olisiko syytä tehdä sille asialle jotakin. En nyt tarkoita, että luovutetaan pikkulapset pois, että saadaan nukuttua, tai levättyä hetki, tuo puolituntia, minkä ryhmäliikuntatuntikin tarjoaa? Pitäisikö opetella monenlaisia tapoja pysähty ja levähtää, jos se ei toteudu kotona, niin vaikka ulkona kävellen, kesällä tarkenee vaikka istuskella.

Voi tähän suhtautua niinkin, että on hyvä että levon tarve otetaan puheeksi ja tarjotaan (trendikkäitä) mahdollisuuksia sitä toteuttaa. MUTTA, kyse ei ole oikesti siitä, etteikö nitä asioita voisi järjestää ilman maksullisia tunteja, vaan kyse on siitä, että ihminen ei anna itselleen lupaa levätä. Suorituskeskeinen, levoton, vaativa ihminen ei pidä minään tekona sitä, että ei tee mitään. Nyt levosta on tehty tuote, joka on helpompi nähdä tuloksellisena toimintana ja näin helpompi hyväksyä.

Herätkää ihmiset….lepo on tarkoitettu meille kaikille, sitä ei tarvitse erityisesti perustelle, eikä siitä tarvitse tehdä mitään ihmeellistä. Istu alas ja huokaise, hengittele rauhalliseti ja tee tämä ainakin kerran päivässä, sillä totta on mitä tuossa yllä olevassa linkissäkin todetaan:

”Hitaan ja rauhallisen hengittämisen vaikutus siirtyy aivorunkoon, sydämen toimintaan ja hengitystä sääteleviin hermoston osiin ja niiden kautta koko autonomisen hermoston säätelykeskukseen. Samoja reittejä kulkevat myös kehon stressireaktiot, joten rentoutusharjoituksilla voi vähentää stressiä”.

Tervemenoa lepäämään….kotiin!

Uusi Vuosi vanhat kujeet

Viime vuosi lopeteltiin täällä blogissa kevyehkösti, niin aloitetaan sitten tämä uusi vuosi vielä vähän kevyemmin. Uuden Vuoden lupaukset…..huh, huh.


Aina niitä tehdään ja aina  niitä rikotaan. Eihän siinä  mitään, vasinkin jos lupaaja tietää tasan tarkkaan itsekin, että lupaukset ovat puhetta, ei tekoja. Oikeasti muutokset tai muutoskokeilut ovat toinen juttu.

 

Haasteet ovat kivoja. En nyt tarkoita niitä juttuja, joissa hävisin haasteen ja nyt pitää juosta maraton harjoittelematta tai  mitenkään muutenkaan valmistautumatta. Hullun hommaa.

Haasteet, jossa haastetaan itseä hetkeksi, usein kuukaudeksi, tekemään jotakin tai vasiten olemaan tekemättä jotakin. Ehkä se tavallisin on olla ilman viinan tippaa kokonainen tammikuu. Hyvähän se on, jos onnistuu, mutta jos helmikuun alusta alkaa vetämään kaksin käsin, niin sitten ei hyvä juttu. Joskus voi tuommoinenkin haaste toimia kimmokkeena viinan huuruisen turmiollisen elämän lopettamiseen, niin tokihan se haaste silloin on hyvin toiminut.

Jos ihan tosissaan ajattelee, että tarvitsisi tehdä elämäntaparemontti, niin silloin ei taida uudevuodenlupauksilla pitkälle pötkiä.  Odotukset ja todellisuus eivät kohtaa.

Ainahan sitä voi tavoitella täydellisyyttä…

…vai kannattaako sitenkään?

Voisin tehdä suuriakin muutoksia, jos haluaisn, (ehkä). MUTTA, yhdestä en luovu!