Psykoterapiaa tarvitaan ja sitä suositellaan paljon. Yksi terapeutti ei määräänsä enempää pysty tekemään. Eli psykoterapeutteja on tarpeeseen nähden ihan liian vähän ja ongelma lienee kuta kuinkin koko Suomea koskeva. Kiinnostusta psykoterapeuttiopintoihin on paljon, mutta pullonkaula on koulutuksen hinta, puhutaan viisi numeroisista luvuista. Tilanteeseen on yritetty saada muutosta saattamalla psykoterapeuttikoulutus osaksi normaalia yliopistojen tutkinto-opiskelua, mutta tavoite on vielä kaukana.
Terapian hakijan kannalta tilanne on vaikea. Pääsääntöisesti psykoterapiaa haetaan kiireettömästi, mutta harva osaa varautua puolen vuoden jonoon, pidenpäänkin voi joutua odottamaan. Tässä tilanteessa ei voi muuta ohjeistaa, kuin että toimi hyvissä ajoin! Kaikkea ei voi ennakoida, mutta niissä puitteissa kun voi, niin laita terapeutin hakuprosessi käyntiin heti kun tuntuu, että psykoterapia voisi olla sinun juttu. Itsellä on juuri nyt tilanne, että tutustumis- ja arviointikäynneissä mennää jo tähtäimenä syksy-21.
Psykoterapeutit työllistyvät pääsääntöisesti Kelan kuntoutuspsykoterapioista, jotka ovat pitkäkestoisia. Vuosi kerrallaan, mutta usein se maksimi, eli kolme vuotta. Asiakkaiden vaihtuvuus on hidasta. Omalta osaltani laskin vapatuvat paikat ensi vuodelle ja vuonna 2021 tulee vapautumaan 9 paikkaa, joista nyt on jo varattu 4. Minä teen vastaanottotyötä kokopäiväisesti viitenä päivänä viikossa …..mitä vaihtuvuus on terapeuteilla, jotka toimivat osa-aikaisina?
PItäisikö terapioissa kiriä ja kiirehtää? Ei kuitenkaan. Tarpeenmukainen ja tehokas pitää olla, mutta liialla kiirehtimiselä ei saavuteta mitään hyvää, kestävästä muutoksesta puhumattakaan. Sitä voidaan kyllä kysyä, että pääsevätkö asiakkaat Kelan kuntoutuspsykoterapiaan liian myöhään ja vastaus on, että liiaksi pitkittyy. Terapiaan vaaditaan diagnoosi, eli sairastuminen. Jos terapiaan pääsisi mahdollisimman pian oirehtimisen alkaessa, niin selvittäisiin lyhyemmillä terapioilla. Paljon on vielä tehtävää……
Täältä linkistä pääset tutustumaan Kelan kuntoutusterapian hakuprosessiin ja arvioimaan, olisiko psykoterapia sinun kohdalla sopiva ja oikea-aikainen apu. Psykoterapiaan hakeutujan opas