Tytär-äitisuhde

Suhde äitiin on jokaisen ihmisen elämän ensimmäinen ihmissuhde. Erityisen latautunut on äidin ja tyttären suhde, sillä äiti on tyttärelle naisen ja naisena elämisen malli.

Odotusarvo on, että äiti rakastaa ja huolehtii omistaan. Äitiin liittyy kuitenkin myös kipeitä ja vaikeita tunteita. Äiti usein hallitsee, asettaa odotuksia, arvostelee ja on näin ikuinen harjoitusvastustajamme. Toteaa tiedetoimittaja ja tietokirjialija Tuula Vainikainen kirjassaan Äidit ja aikuiset tyttäret – matkalla ymmärrykseen. Artikkelista Äiti on tyttären ikuinen harjoitusvastus voit lukea lisää Vainikaisen ajatuksia.

Tytär-isäsuhde, tytär-vanhempi suhde. Vanhemmuus on moniulotteinen ja merkityksekäs pesti. Tässä kirjoituksessa sitä tarkastellaan lähinnä äiti-tytär-suhteen kautta.

Pohjalle vielä ajatus siitä, miten vanhemmuudesta on tullut monille suorite, johon uuvutaan aivan kuten uuvutaan työhönkin. Etenkin naisten kohdalla on vallalla uskomuksia yksin pärjäämisen ja täydellisyyden välttämättömyydestä. Miksi nykypäivän vanhemmat suorittavat ja uupuvat? Ja miten sinä voisit vanhempana helpottaa elämääsi – Katso video

Yhtenä nostona kyseisestä jutusta työterveyspsykologin ehdotus: Tee viikon ajan hommasi 80%:sti. Siitä ei ole koskaan mitään huonoa seurannut!

Äidit voivat huonosti, samoin tyttäret. Nykypäivän ilmiö on nuorten naisten varhainen masentuminen. Uupuminen elämän edessä jo heti parikymppisinä. Mutta huolta on jo paljon nuorempienkin tyttöjen mielenterveydestä. Murrosikää lähestyvien tyttöjen itsetuntoa ja kasvua on alettu tukea äiti-tytär-suhteen vahvistamisen kautta. Hyötyjiä tässä yhtälössä on varmasti vahintäänkin nämä kaksi.

Kyse on varhaisesta puuttumiesta. Äitien ja tyttärien yhteistä aikaa lisätään ja toimivaa vuorovaikutusta vahvistetaan. Esimerkkinä tästä Turun seudulla toimiva Tyttö sinä olet helmi-projekti, josta voit lukea lisää artikkelista: Tyttöjen alkaviin mielenterveysoireisiin puututaan äiti-tytärsuhdetta parantamalla – “Läheisyytemme on parantunut paljon”

Suhteessa on siis paljon hyvää ja vahvistavaa, mutta voi olla myös hajottavaa, joskus tuhoavaakin. Pitääkö kaikki sietää, antaa anteeksi, pitääkö kaikelle sokeutua ja olla vaan? Näitä kysymyksiä pohditaan monen kanssa. Josko tällaiset rajanvedot voivat olla vaikeita kaikissa ihmissuhteissa, niin erityisen vaikeina ne koetaan perhesuhteissa. On sääntöjä, on syyllisyyttä, on malli hyvänä lapsena olemisesta…..mutta, jokainen voi miettiä voiko antaa anteeksi ja jos voi, niin miten voi?

”Kannattaa miettiä, voiko asian kanssa elää ilman, että antaa anteeksi. Vai voiko ajatuksissaan antaa anteeksi, vaikkei pystyisi sitä koskaan sanottamaan – vai onko mahdollista sopia asia ihan selkeästi kahden kesken. On hyvin monenlaisia tapoja antaa anteeksi.”

Vaikka välit eivät koskaan palautuisikaan, muodollinen anteeksianto voi olla itselle tärkeä prosessi, jossa taakasta luovutaan.

”Usein eteenpäin pääseminen vaatii sen, että työstää asioita itse mielessään, vaikkei aina voi antaa anteeksi. Omalle hyvinvoinnille työstäminen on usein ensisijaisen tärkeää. Täytyy pystyä menemään eteenpäin, koska muuten käsittelemättömät asiat jäävät meille mielen taakaksi, voivat estää elämästä täysipainoista elämää tai ilmenevät jopa kehollisina tuntemuksina”, toteaa psykologi artikkelissaPitääkö äidille antaa aina anteeksi? Ei psykologinkaan mielestä, mutta käsittelemätön taakka on painolasti elämässä: ”Eteenpäin pääseminen vaatii asioiden työstämisen”

Sisäinen puhetapasi?

Tukeeko vai latistaako sisäinen puheesi sinua? Kannustatko itseäsi, vai epäröitkö kykyjäsi? Uskotko itseesi vai luotko uhkakuvia? Abitreenit sivuilla oli kysely, jonka vastaukset kopioin tähän vaiheessa, jossa vastauksia oli annettu 896 kpl.

Lannistatko itseäsi negatiivisella sisäisellä puheella?

Päivittäin. Ajatukset eksyvät jatkuvasti ikäviin asioihin. 44% (395 ääntä)

Välillä. Saan siitä tavallaan hieman lohtua. 37% (332 ääntä)

Enpä juuri. Osaan kyllä tsempata itseni negatiivisten ajatusten yli.19% (169 ääntä)

Itseen uskominen ja itsensä kannustaminen ei ollut vahvasti edustettuna ja aikalailla sama linja taitaa jatkua kysyttäisiinpä tätä asiaa missä tilanteessa ja minkä ikäisiltä tahansa.

Kielteiset uskomukset välähtävät tajuntaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, niitä ei tarvitse houkutella. Päinvastoin ne tulevat huomaamatta, automaattisesti ja ovat meille kuin absoluuttisia totuuksia. Emme kyseenlaista niitä. Olemme oppineet uskomaan niihin. Ylen Abitreenit sivustolla Motivaatiotreenit 1/5 aivotutkija Matti Bergsrtröm toteaa, että aivoille luulo ja tieto ovat sama asia. Luuloista, olettamuksista ja negatiivisista asenteista saa luotua helposti vääränlaisen kuvitelman, joka ei vastaa totuutta.

Usein toistuvilla ajatuksilla on suuri merkitys toimintaamme ja siihen, kuinka käyttäydymme eri tilanteissa. Positiivisiin ajatuksiin kannattaa siis panostaa, silloin niiden vaikutus vahvistuu. Positiiviset ajatukset motivoivat, auttavat luovassa ajattelussa ja ongelman ratkaisussa. Tämän seurauksena itsetunnon kehityksessä ja itsearvostuksessa. LUE lisää Tiede lehden artikkelista Sisäinen puhe säätelee käyttäytymistä

Kielteisiä uskomuksia kannattaa opetella kyseenalaistamaan ja negatiivista, latistavaa puhetta kääntämään kannustavammaksi. Tätä tehdään usein terapiassa, etenkin kotiehtävinä. Aivojumppaa parhaimmillaan. Rahistellaan lukkiutuneita rattaita, kokeillaan voisiko niitä pyörittää toiseenkin suuntaan?

”En varmasti tule valituksi tuohon työpaikkaan. Muilla hakijoilla on enemmän koulutusta, mahtavia aiempia työpaikkoja, he osaavat puhua vakuuttavasti ja markkinoida itseään, kaikki muut näyttävätkin paremmalta, ovat hienoissa vaatteissa ja itsevarmoja. Ihan turhe edes hakea”.

”Minulla on samat mahdollisuudet kuin muillakin hakijoilla. Minulla on hyvä, riittävä koulutus. Olen työskennellyt vaativissa tehtävissä hyvässä firmassa aiemminkin ja pärjännyt työssäni hyvin. En ole erityisen puhelias, mutta minulla on ihan riittävät sosiaaliset taidot ja olen opetellut kertomaan mitkä ovat vahvuuteni. Pukeudun haastattelua varten vaatteisiin, joissa minun on hyvä olla ja tiedän, että ne pukevat minua. Ilman muuta laitan paperit vetämään.”

Tämän tyyppisiä harjoituksia tehtäessä nousee yleensä paljon voimakkaita tunteita. Epäusko itseen pyrkii vahvasti pintaan, joskus alkuun jopa estämään harjoittelemisen. MUTTA, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, se ei tarkoita etteikö tehtävässä pystyisi edistymään. Voit luulla, että et pysty, mutta kun jatkat yrittämistä, niin huomaat pystyväsi. Muutos ajattelussa rohkaisee tekemään muutoksia myös käytännössä, joten harjoittelu jatkuu ryhtymällä tuumasta toimeen!

-Kumpaa sutta ruokit, hyvää vai pahaa?-

Ylikunto – työuupumus

Perinteinen hyvän kunnon merkki on nopea palautuminen. Kovan treenin jälkeen syke palaa nopsasti rauhallisille lukemille. Rankan työpäivän jälkeen kierrokset laskevat pian kotiin päästyä, ajatus kulkee ihan muissa, kuin työasioissa. Mikäli näin ei käy on hermostossa kaasu hirttänyt päälle

Ylikunto on kokonaisvaltainen rasitustila. Ihmisen fyysinen ja psyykkinen kestävyys venyy kuin kuminauha, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaan raja. Sitten joustoa ei enää löydy. Autonomisen hermoston tasapainotila kehossa järkkyy. Sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla: leposyke ja verenpaine nousevat, keho erittää taistele tai pakene -hormoneja. Sama mekanismi, joka normaalisti auttaa meitä selviytymään elämästä, estääkin nyt levon ja palautumisen.

Oireet ovat moninaiset: ihminen voi olla uupunut, mutta samaan aikaan levoton. Vapina, rytmihäiriöt ja uniongelmat ovat yleisiä, samoin herkkyys infektioille. Masennus, jännittyneisyys, pelko ja ahdistus seuraavat fyysisiä oireita. Urheilija voi ajautua ylikuntoon liian kovasta harjoittelusta, mutta työelämän henkisessä loppuunpalamisessa on kyse samasta ilmiöstä: kuminauhaa on venytetty liian pitkään ja kireälle ilman löysäämistä.

Ultramatkoja harrastaneen seikkailu-urheilijan, 37 vuotias Mikko Auvisen ylikunto pitkittyi ja muuttui krooniseksi. Niin käy joillekin uupuneille. Auvisen kehon ja mielen stressikynnys on edelleen hyvin matala, ja pienikin ärsyke laukaisee hälytystilan. Urheilijoiden ylikunnosta seurantatutkimuksia on tehty vain vähän, mutta henkisestä burn outista enemmän. Ne osoittavat, että kaikki loppuunpalaneet eivät toivu viiden vuoden seurantajakson aikana. LUE Mikko Auvisen tarina

Työelämäyhteyteen siirrettynä: Uupumus on hiipimällä, hitaasti ja vaiheittain kehittyvä mielen, kehon ja toiminnan häiriötilojen vyyhti, jonka oireet tulevat esille sitä selvemmin mitä pidemmälle uupumus etenee.

– Me sopeudumme ja sopeudumme. Ihminen sinnittelee ja pärjää tiukoissakin kuviossa pitkän aikaa, mutta sitten kun tulee jotain ekstraa, esimerkiksi organisaatiomuutos tai joku kriisi kotona, niin kuppi täyttyy ja menee nurin, työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kuvailee.

Kun puhuu työssään uupuneiden kanssa, he pelkäävät että liiallisen työkuormituksen tai työyhteisöongelmien esiinnostaminen on merkki henkilökohtaisesta heikkoudesta. Henkilön mielessä heikkouden paljastuminen voi viedä työpaikan ja siinä samalla sosiaalisen arvostuksen, sekä kuva itsestä pärjäävänä ihmisenä romahtaa.

Uusitalo – Arola jatkaa, että monen minäkuva rakentuu työnkuvan ja työssä pärjäämisen varaan. Se aiheuttaa aika kovan hädän, jos ei sitten selviäkään töistään. Ihminen miettii, että kuka minä sitten olen ja ymmärtääkö kukaan myötätuntoisesti tätä minun tilannettani. Ja mikä on vastaanotto, jos menen sanomaan esimiehelle, että en selviä tästä?

Asia onkin päinvastoin. Kun uskaltaa puhua tilanteestaan ja pyytää apua saakin palkaksi vahvemman itsetunnon.

– Uupumuksesta tokeentunut saattaa olla positiivisella tavalla pikkuisen hankala ihminen, joka ei enää lähde kaikkeen mukaan, toteaa Uusitalo – Arola. Itsenäisyys ja omanarvontunto kasvavat. Kun arvonsa käy kerran kunnolla lävitse ja miettii, mikä elämässä on tärkeätä, näkyy se itsenäisyytenä. Uupumuksen läpikäynyt työntekijä on myös realisti, joka ei halua enää kantaa harteillaan koko organisaation paineita ja tekemättömiä töitä. Hän ymmärtää syvällisellä tasolla, mikä on hänen tehtävänsä ja mikä ei.

LUE koko artikkeli Välttelee kontakteja, ei tule kahville, ei enää naura vitseille… – tunnistatko nämä vaaranmerkit työpaikallasi?