Heli Vaarasen kolumnissa Onko sinulla ihmissuhteissasi ikuisen uhrin rooli? annetaan ajatustehtävä, jonka kautta voit tunnustella miltä tuntuisi irrottautua toisia mukailevan, itsensä unohtavan uhrin roolista.
1. Opettele mielessäsi sanomaan ei.
Opettele mielessäsi sanomaan ei hänelle, joka pyytää viime hetken palvelusta samalla hetkellä kun juuri tulit töistä kotiin ja haluat vain levätä. Sano mielessäsi ”en tule, en jaksa. Pyydä jotakuta muuta”. Älä ryhdy ääneen miettimään kuka se ’joku muu’ voisi olla, vaan sulje puhelin ja mene nukkumaan.
Sano mielessäsi ”ei enää” kaverille, joka peruuttaa aina sinun auttamisesi, mutta pyytää tuon tuostakin sinulta muuttoapua, vippiä tai kärttää sinua tuuraamaan töissä.
Sano mielessäsi “ei” lähisukulaiselle, joka käyttää sinun aikaasi kuin omaansa. Opettele olemaan vastaamatta puhelimeen, kun olet tekemässä sinulle tärkeitä asioita, ja opi olemaan avaamatta ovea, jos et ole juuri nyt halukas pitkiin rupatteluihin.
2. Ole hyvä itsellesi – vaikka se kirpaisee.
Oletko luopunut haaveistasi, koska syyllisyys ja velvollisuudentunto painavat päälle? Koetko, että itsesi hemmottelu olisi muilta pois, tai että velvollisuuksien siirtäminen toisille pariksi päiväksi olisi sinulle taakka, oikea pahe? Kokeile hemmottelua mielikuvan tasolla. Lähde ajatuksissasi vaikka kylpylään ja anna muun maailman selviytyä ilman sinua. Kuvittele itsesi lekottelemassa kylvyissä ja tulemassa reissustasi tyytyväisenä ja levänneenä kotiin. Uhriminäsi olisi ehkä heti valmis syyllistymään. Maistele sen sijaan ajatusta, että kun huolehdit terveydestäsi ja levostasi, voit olla iloksi itsellesi ja muille paljon helpommin.
3. Koeta hyväksyä ajatus, että sinulla ei aikuisena ihmisenä ole auktoriteetteja. Sinulla on vain valintoja.
Jos olet aikuinen, itsenäinen ihminen, ei sinua tule käskyttää kuin koiraa. Nouda! Anna tassu! Istu! Ehei. Sinulta tulee kysyä, mitä haluaisit ja voisit tehdä, ja sinun vastauksesi tulee hyväksyä sen tähden, että olet aikuinen ja olet ihminen.
Voi olla, että elät kiitoksesta ja kehuista, ja tunnet tyydytystä siitä, miten jalosti ja pyyteettömästi autat toisia. Tai sitten
- tunnet, että sinua ei arvosteta, vaan sinulle naureskellaan
- kiltteyttäsi ja auttamishaluasi käytetään hyväksi
- ihmiset ympärilläsi passivoituvat, koska sinä tulet ja teet työt heidän puolestaan
- tunnet katkeruutta, mutta tukahdutat tunteen tekemällä muiden eteen vielä enemmän
- alat epäillä, että elämällä ei ole sinulle parempaakaan annettavaa.
Jos tunnet näin, on korkea aika kapinoida. Vielä yksi kohta, ja ajatustehtävä on valmis:
4. Vastusta jaloa kärsijää sisälläsi.
Vaikka koko maailmasi olisi kietoutunut toisten odotusten toteuttamiseen, se tapahtuu vain jos suostut jaloon uhrin rooliin. Jos alat pienin askelin vastustaa taipumustasi pelastaa läheisten elämäntilanteita niin kuin jonglööri poimii palloja ilmasta, voit saada elämääsi yhden uuden ilon.
Se ilo on omaehtoinen, itsenäinen elämä.
Lopuksi Vaaranen toteaa: On suurenmoista että olet auttavainen. Se on hieno ominaisuus. Mutta arvosta itseäsi niin paljon, että kerrot toisille rehellisesti, milloin ja minkä verran voit auttaa, tai jätätkö auttamisen toiseen kertaan. Sitä kutsutaan aikuisuudeksi.