Vaativuus ja perfektionismi tulevat usein vastaan terapiakeskusteluissa. Luin Maaret Kallion artikkelin Pysyvää mielenrauhaa ei voi saavuttaa ja jäin pohtimaan terapia-asiakkuuksien kautta samoja teemoja. Kallion artikkeli tekstin lopussa.
Kohtuus ja realismi: Vaativuudessaan ihminen saattaa kadottaa kosketuksen omiin rajoihin, tarpeisiin ja toiveisiin. Ihminen muuttuu koneeksi, joka takoo tulosta lähes taukoamatta uskomattoman pitkään. Lopulta vahvinkin (vaativinkin) uupuu. ”Ennen vaadin itseltäni tavoitteita, jotka eivät olleet realistisia. Saatan nykysinkin laittaa riman korkealle, mutta varaan tavoitetta varten esim. reilusti aikaa”.
Saamme ohjeita ja laitamme merkkipaaluja saavuttaaksemme päämäärän, mutta mikä se on? Mistä voi tietää onko kulkemassa ”oikeaa tietä” ja missä on se oikea maali? Pelottava, mutta niin vapauttava ajatus: Ei olekaan maalia, on tutkimusmatka. ”Kaikkea kontrolloivana ja hallitsemaan pyrkivänä olen nyt tehnyt muutaman matkan niin, että en ole suunnitellut esim. kulkemisia meno- ja paluulentoja enempää, se tuntuu oikeastaan tosi hyvälle”. Monelle on luonnollista kokeilla uutta, rennopaa toimintamallia normaalin arjen ulkopuolella;lomalla, matkalla, tai puhua esim. tunteista vieraalla kielellä.
Näppärästi suoritettu onnellisuuskoulu. Vääristynyt käsitys suoraviivaisesti eteen päin rullaavaasta elämästä, urasta, etenemisestä ja kehittymisestä luo epäealistisen tavoitteen, jonka edessä moni kokee epäonnistumista ja riittämättömyyttä. Vielä päälle syyllisyyttä siitä, ettei osaa ottaa vinkistä vaarin suoriutuakseen elämässä paremmin. ”Psykoerapiaan tullessani ajattelin että osaanko olla hyvä terapia-asiakas ja etenenkö riittävän nopeasti. Nyt alan vähitellen käsittämään, miten hidasta tämä on, että tässä täytyy ensin pysähtyä, eikä edes saa pitää kiirettä”.
Virheetön tulos: Joku pärjää teoriassa loistavasti, kympin oppilas, mutta jos käytännön asiat eivät sujukkaan yhtä sutjakkaasti? Valtava pelko väärin tekemisestä, unohtamisesta. Pelko valita, kun ei tiedä mikä on varmasti oikein. Toiset meistä ovat tähän suoraan opetetut, mallia saaneet, virheistä rankaistut. Toiset imevät virheettömyyden odotuksen ympäröivästä maailmasta, herkistä vihjeistä. Virheettömyydessä onnistuminen suojelee haavoittuvuutta, mutta jos ELÄÄ, niin ei voi virheiltä välttyä. Ainut tie on optella elämään virheitten kanssa. ”Miten paljon helpompi minun on ollut olla, kun kiinnitän huomioni onnistumisiin, enkä siihen mikä jäi tekemättä, tai meni pieleen. Joka pävälle löytyy asioita, jotka menivät hyvin”.
Arvojen mukaista elämää: Mikä on kullekin meistä tärkeää + mikä on meille hyväksi = Hyvinvointi ja jaksaminen. Tämä yhtälö edellyttää ponnisteluja merkittävien asioiden eteen ja samalla hellittämistä sieltä, minne ei kannata voimia uhrata. Yhtälö edellyttää valintojen tekemistä ja priorisointia. Luopumista näkemyksestä, että kaikkeen pitäisi pystyä. Sinä valitset mihin voimasi käytät.”Nyt huomaan, että arvoni ovat muuttuneet. Oikeastaan aavistin jo aiemmin, mutta en uskaltanut itsellenikään tunnustaa, saatikka läheisilleni. Kun nyt keskityn siihen, mikä minulle tuntuu oikealta, voin paremmin ja pystyn esimerkiksi olemaan paljon enemmän läsnä läheisilleni.”
Pysyvää mielenrauhaa ei voi saavuttaa
Psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio listaa viisi syytä, miksi vähempikin riittää.
1. SINÄ OLET TARPEEKSI
Kysyn jokaisella luennollani, onko täällä täydellistä ihmistä. Koskaan ei ole tullut vastaan yhtäkään.
Jokaiselta löytyy ideaaliminä: se, mitä haluaisimme olla tai mitä haluamme itsemme suhteen tavoitella. Usein odotukset ovat kuitenkin kohtuuttomat.
Jos kuilu ihanteen ja todellisuuden välillä on raju, täydellisyyden tavoittelusta tulee armoton taistelu. Se ei pääty koskaan.
Oman rajallisuuden hyväksyminen ja sen kanssa viisaasti toimiminen on oman hyvinvoinnin kannalta huomattavasti viisaampaa.
2. LOPULLISTA MAALIA EI OLE
Täydellisyyden tavoittelun taustalla piilee usein kyvyttömyyttä kohdata oma riittämättömyys ja inhimillisyys. Saattaa olla, ettei ihminen ole saanut tarpeeksi kokemuksia siitä, että hän riittää myös tavallisena, keskeneräisenä ja puutteellisena.
Täydellisyyden tavoittelu on kuitenkin täydellinen harha. Moni meistä odottaa ja toivoo, että elämä jotenkin saapuisi maaliin, mieli tavoittaisi ikuisen rauhan ja hankalat asiat lakkaisivat vaivaamasta.
Todellisuudessa maaliin ei voi päästä eikä ikuista mielenrauhaa ole. Epätäydellisyys kuuluu ihmisyyteen.
3. MIELTÄ EI VOI KÄSKEÄ
Elämänoppaat julistavat: Vapaudu negatiivisista tunteista! Muuta asenteesi ja muutat elämäsi! Ajattele itsesi menestyjäksi!
Ihmisen pitäisi ikään kuin olla ikuisesti myönteinen vailla negatiivisuutta, pelkoja tai asenteellisuutta. Se on mahdottomuus.
Mieli ei ole yksinkertainen aparaatti eikä ihminen toimi pelkillä käskyillä. Mitä paremmin ihminen ymmärtää täydellisyyden tavoittelunsa syitä ja sitä, mitä hän sen avulla pakenee, sitä enemmän hän saa tilaa valita toisin. Silloin voi elää aidommin omaa, epätäydellistä elämäänsä.
4. MOKIA EI PIDÄ HÄVETÄ
Moni yrittää loistaa kaikessa: sisustuksessa, uralla, vanhemmuudessa, ulkonäössä. Mitä tapahtuu, kun jokin menee pieleen?
Mokatessa olisi hyvä tunnistaa tilanteeseen liittyvät vaikeat tunteet kuten häpeä ja nolous. Hienoa on, jos pystyy sanoittamaan tunteensa, korjaamaan tekoaan tai pyytämään tukalaan tilanteeseen apua muilta.
Sen sijaan pyrimme usein peittelemään mokaa, häpeämme sitä hiljaa tai asetumme tilanteen yläpuolelle arvostelemaan. Silloin emme pääse lähemmäs toisiamme. Emme näytä aitoa itseämme kupruinemme kaikkinemme.
5. PEILIIN KANNATTAA KATSOA
Elämä pysyy epätäydellisenä kuolemaan asti. Sitä ihmisyys on.
Riittämättömyyden hyväksyntään kuuluu viisas vastuu ja valitseminen. Ihmisen ei pidä kurittaa itseään armotta, mutta ei myöskään nostaa käsiään pystyyn ja luopua vastuusta kokonaan asenteella ’tällainen minä nyt vain olen’.
Viisas vaativuus on sitä, että kulkee kohti omia arvojaan ja katsoo kohti myös sitä, mikä itsessä on epämiellyttävää, vaikea hyväksyä tai inhottavaa myöntää.
Kaikessa ei voi päteä. Valitse siis viisaasti tekemisesi ja voimiesi kohteet.