Nyt sitä kuitenkin ollaan, maailman onnellisin kansa….jassoo!
YK:n onnellisuusraportin mukaan onnellisuuden mittareita ovat muun muassa bruttokansantuote henkeä kohden, sosiaaliset turvaverkot, terveys, elinajanodote, korruptio ja vapaus tehdä valintoja. Mitä onnellisuutta tällä mitataan? Kuvaavatko nämä meidän mittapuumme mukaan elämän perusedellytysten toteutumista, jota emme enää onneksi miellä? Tuleeko onni meille ihan jostain muusta….tai siis ainakin silloin, kun nämä perusasiat ovat taustalla kunnossa?
Onnelisuusprofessori Markku Ojanen toteaa, että ”ihminen kestää mitä tahansa, paitsi hyvinvointia” ja kysyy: ”Onko mahdollista, että olemme ulosmitanneet hyvinvoinnista kaiken onnellisuuden, jonka siitä voi saada? Tästä lisää artikkelissa: Suomi on jo niin rikas, ettei raha enää tuo lisäonnea- onnellisuusprofessorin mukaan meidän pitää nyt keskittyä vaurauden jakamiseen sen haalimisen sijaan
– Vaikka tarpeita voi tyydyttää, haluille ei riitä mikään –
Italialainen Jennifer De Paola tutkii suomalaisnaisten onnellisuutta Helsingin yliopistossa. Hän pohtii asiaa Ylen jutussa 180 astetta: ”Onnellisuus ei välttämättä ole sitä, mitä tutkijat väittävät sen olevan”
Paradoksi
Masennus on Suomessa kansantauti, mielenterveyden häiriöt ovat yleisin työkyvyttömyyden syy ja masennus kaikkein yleisin yksittäinen työkyvyttömyyden syy. Suomi keikkuu kansainvälisesti myös itsemurhatilastojen kärjessä, mutta ei ole ainut onnellinen kansa, joka tappaa itseään urakalla. 
Oma onni suojaa, mutta toisen onni altistaa pahoinvoinnille. Tässä muutaman vuoden vanha artikkeli asiasta Itsemurhia tekevät onnelliset kansat: Journal of Economic Behaviour and Organization -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan onnellisuus ja itsemurhat esiintyvät usein yhdessä siksi, että ihmiset arvioivat omaa hyvinvointiaan suhteessa muihin. Masentuneesta voi tulla vielä masentuneempi silloin, kun hän on erityisen onnellisten ihmisten ympäröimä.
Onnellisuutta on vaikea tutkia, koska tämä käsite ymmärretään eri kulttuureissa eri tavoin. Myös itsemurhatilastot voivat olla vääristyneitä, koska toisissa kulttuureissa itsemurha on suurempi tabu kuin toisissa.
Tästä päästään pohtimaan suomalaisen ihmisen onnellisuutta:
Onko meillä asiat liiiiiian hyvin? Ei osata olla onnellisia.
Mitä se sitten meinaisi, jos myöntäisi että ollaan onnellisia?
Ollanko sitä onnellisia, jos siltä ei tunnu?
Voiko olla niin, että ei vaan osata olla onnellisia?
Pitääkö olla onnellinen, eikö riitä että selviää?
Onko oikeus vaatia onnellisuutta…… vaatia enemmän kuin perusselviytyminen?
Ollaan sen verran kaukana sotavuosista, että meillä on jo muitakin tavoitteita, kuin hengissä pysyminen, mutta kyllä ne onnen odotukset haihattelulta tuntuvat vanhemman sukupolven (osan heistä) mielissä. Puhuuko siellä trauma, masennus, suomalaisen molliviritteisyys, joka myös parhaimmillaan tai pahimmillaan on romantisoitu loputtomkasi ikäväksi ja täyttymättömiksi toiveiksi?
Onnellisuus on henkilökohtainen asia. Mikä kenetkin tekee onnelliseksi? Hyvän elämän iso palikka tulee
siitä, että on tunnistanut omat onnen tuojat, hyväksynyt ne ja toteuttanut niitä. Rajoja on, tottakai, toiselle ei saa tehdä pahaa, mutta hei, toista ei tarvitse aina miellyttääkään! Ihan näin työ- ja elämänkokemuksen pohjalta sanon, että onni tulee pienistä asioista.
Tulipahan onni mistä vaan, niin siihen olemme tottuneet, että ainakin suurimmat onnen pirskahdukset on totuttu pitämään piilossa. Saa vähän hupsun maineen, jos kovin onnea hehkuu. Ei oteta sellaista ihmistä vakavasti ja vakavastihan ihminen on otettava ja vakava on ihmisen oltava. Vakava on tuttu, turvallinen ja pätevä. Ollaan rehellisiä ja suoraselkäisiä, mutta monien mielestä liian vakavia.
Eikö saada olla rauhassa vakavia ja totisia, vähän hiljaisia ja vetäytyviä? No saadaan tietysti, sellainenkin ihminen voi olla onnellinen. Onni on oma asia. Niin, ei sitä jaeta, ei yhteisöllisesti riekuta. Ja nyt pitäisi ihan kansainvälisesti myöntää, että ollaan onnellisia! Sopeutumisvalmennusta tähän, please!
(Lisäsin tuohon loppun kansainvälisesti korrektin sanan. Kuuluu kohteliaaseen puhetapaan, vaikka meistä se on turha, mitään tarkoittamaton sana…..ja mehän puhutaan vaan asiaa, ei small talkia).
