Teknologiasta vielä…

Istutko metsässä, vai katsotko kuvia metsästä?

…on se näinkin päin. Eli, on siitä haittaakin, josko taannoisessa kirjoituksessa toin yhdeltä kantilta esiin hyötyjä. Mutta, mihin teknologinen kehitys suunnataan ja kuinka kokonaisvaltaisesti maailmaa hahmotetaan pelkästään teknologian kautta?  Kohtuus, sopiva soveltaminen, riittävä monipuolisuus – näin kai tähänkin asiaan kannattaisi suhtautua.

Hesarissa oli Marjukka Pajulon mielipidekirjoitus aiheesta. On onni istua sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näprää mitään laitetta. Pajulo on tutkija ja varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopistosta. Hän  on huolissaan paradoksaalisesta yksinäisyydestä, joka aiheutuu ristiriidasta sinne luodun minäkuvan ja todellisuuden välillä. Ihmisille on syntynyt pakonomainen tarve jatkuvasti päivittää ulospäin tekemistään ja muistuttaa olemassaolostaan – heti ja mistä tilanteesta tahansa, muuten voi pudota jostain ulkopuolelle.

”On onni istua sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näprää mitään laitetta. Joka istuu kaikessa rauhassa, on utelias, kiinnostunut toisen ajatuksista, ihmettelee, keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja kunnolla, kuuntelee, miettii vastaustaan, ei jätä lauseita tai kontaktia kesken. Joka voi matkustaa junassa vain maisemaa katsellen, raportoimatta sitä kenellekään, olematta millään tavalla niin sanotusti tehokas. Olemalla olemassa mitä suurimmassa määrin.”

Pajulo jatkaa: ”Teknologiaa liikaa arvostamalla olemme menettämässä kyvyn havainnoida sitä ainoaa todellisuutta, joka meillä oikeasti on tässä ja nyt. Todellisuutta, jota ihmeellisempää ei mikään tekniikka voi koskaan luoda: todelliset ihmiset, heidän ajatuksensa ja läsnäolonsa, kasvit ja eläimet. Silti lapset ja nuoret käpertyvät yhä enemmän puhelimiensa ja koneidensa ympärille, köyhään virtuaalimaailmaan. On kasvamassa sukupolvi, joka ei kohta enää tiedä, mistä edes puhutaan, kun toivotaan oikeaa todellisuutta ja läsnäoloa. Jatkuva laitteella olo on pois todellisesta läsnäolosta ja tekee elämästä levotonta ja katkonaista. Kontaktit jäävät pinnallisiksi ja keskeneräisiksi.”

Pohdittavaa on!

Lapsi ja vanhemman masennus

Käsikirja lapsille ja nuorille, joiden isällä tai äidillä on mielenterveyden ongelmia.

Opas on tarkoitettu varttuneemmille kouluikäisille ja nuorille sekä luettavaksi yhdessä vanhempien tai jonkun muun aikuisen kanssa. Alle 12-vuotiaat tarvitsevat tätä opasta lukiessaan aina vanhemman vierelleen.

Opas vanhemmille, joilla on mielenterveyden ongelmia.

Kun vanhemmilla on psyykkisiä vaikeuksia, he ovat usein huolissaan lapsistaan. Tämä kirjanen opastaa käytännönläheisesti, kuinka keskustella lapsen kanssa mielen sairaudesta.

Kaivoin esiin vanhat hyvät ja monesa tilanteessa koitellut kirjaset. Hyvä kun vielä löytyivät ja ovat näköjään ladattavissa myös Pdf:nä. Lisäksi löytyi tämä mielenterveysongelmiin sairastuneen omaisille suunnattu opas.

Opas on tarkoitettu omaiselle, jonka läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Aiheet oppaaseen olemme koonneet käytännön omaistyön kautta Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksessä. Oppaan tarkoituksena on tarjota ensitietoa ja tukea selviytymiseen vaikeassa elämäntilanteessa. Opas sisältää perustietoa psykiatrisista sairauksista sekä niiden hoidosta ja kuntoutuksesta sekä myös tärkeimmät sosiaalietuudet ja tietoa niiden hakemisesta.

Teknologia apuna

”Kehittäisivät jonkun sovelluksen masennuksen hoitoonkin” totesi asiakas tässä eräänä päivänä. Muistelin, että kyllä niitä jonkinlaisia onkin tehty, lupasin vähän tutkailla. Ei nämä ihmeentekijöitä ole, mutta ihan  varteenotettavia työkaluja taistelussa mielen ongelmia vastaan. Kulkevat mukana kaikkialla, toimivat muistukkeena ja auttavat pitämään työstämisprosessia yllä.

Ensimmäisenä nousivat eteeni  nämä englanninkieliset kännykkäsovellukset, jotka voi ladata Android-laitteelle. Boost Me, Worry Not ja My Mantra…. Lue lisää seuraavasta Hesarin artikkelista:

Tutkimus: Kännykkäsovellukset voivat auttaa masennukseen – kannustavat samoilla keinoilla kuin terapia

On näitä kehitetty Suomessakin. Suomen mielenterveysseuran mielen hyvinvointia tukeva Mun Mieli -sovellus koululaisille

Mun Mieli

Oiva on ohjelma, jonka harjoitukset auttavat keskittymään, olemaan läsnä, tunnistamaan itselle tärkeitä asioita ja käsittelemään ikäviä ajatuksia ja tunteita. Harjoitusten teko ei vaadi kirjautumista palveluun, mutta kirjautuneena voit merkitä suosikkiharjoituksesi muistiin ja pitää päiväkirjaa etenemisestäsi.

Oiva on ladattavissa myös kännykkään. Katso lisää Oivamieli.fi

Ohjelmia erilasiin tarpeisiin: Headsted

  • Jännä juttu: Esiintymisjnnityksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon lievittämiseen
  • Hyvän elämän kompassi: Etäisyyttä alakuloon ja ahdistukseen
  • Levollinen Uni: Apua uniongelmiin

Näitä kannattaa kyllä kokeilla. On yksilöllistä, mistä kukin sen eteenpäin vievän sykäyksen saa, mutta niin tärkeää, että sen jostain löytää.

 

Monia keinoja

Monta tapaa elää oikein, monia keinoja selviytyä.

Mistä sitä tietää mikä on juuri minun oikea tapani? Kuka, tai mikä määrittää valintojasi? Miksi toimit niin kuin toimit, ajattelet niin kuin ajattelet?

Voiko tietää ellei pysähdy tietämättömyyden tilaan kuulostellakseen miltä tuntuu ja mitä saattaisin haluta? Voiko tällä tutkimusmatkallaan päästä eteen päin, ellei heittäydy kokeilemaan? Mielestäni ei voi.

Aika moni meistä ajattelee, että eihän tällaisia kokeilla, pitäisi tietää. Ei saa ajatella, ettei muka tietäisi. Eikä ainakaan saisi pysähtyä, pysähtyminen on tuho. Pitää mennä ja edetä, vaikka ei tuntuisi omalta. Onko ihme, että olo on levoton, ahdistus painaa rinnassa ja on epämääräisen eksynyt olo. Ei ole ihme.

Mutta hei, tuo levottomuus ja ahdistus eivät ole paha juttu, jos sen ottaa ikään kuin merkkinä siitä, että nyt on tarve höllätä tehdäkseen päivitystä omasta voinnista ja elämästä ylipäätään. Välillä elämä vie sellaista vauhtia, ettei voi ”pysähtyä”, niin se vain on, mutta aika ajoin stoppi tarvitaan…ja tavalla tai toisella se tulee eteen. Näitä hetkiä ei ole syytä tulkita epäonnistumisiksi, vaan mahdollisuudeksi tehdä sellainen päivitys, joka tukee parempaa jaksamista, selkeyttää arvoja ja niiden mukaisia valintoja.

Jos ja kun tuntuu siltä, ettei olemassa olevilla eväillä pysty jatkamaan tai halua jatkaa, niin on aika alkaa selvitellä ja selviytyä. Tässäkään ei ole yhtä oikeaa tai toistaan parempaa tapaa, vaan jokainen tyylillään.

Mielenterveysseuran sivuilla on psykoterapeutti Ofra Ayalonin listaus erilaisista selviytymistyypeistä. Ihmisellä on mahdollisuus käyttää useaa erilaista selviytymiskeinoa kerrallaan eli hän voi olla yhtä aikaa esimerkiksi tunteellisesti suuntautunut selviytyjä ja fysiologisesti suuntautunut selviytyjä. Mihin selviytymistyyppeihin sinä kuulut?

Älyl­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Älyllisesti suuntautunut selviytyjä keskittyy selviytymään tilanteesta pohdiskelemalla. Hän kerää tietoa tapahtuneesta, pohtii tapahtunutta ja ongelmaa monelta eri suunnalta ja yrittää löytää uusia näkökulmia siihen. Hän listaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pohtii, mitä voisi seuraavaksi tehdä, mitä jättää tekemättä ja mikä on juuri nyt tärkeää.

Tun­teel­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Tunteellisesti suuntautunut selviytyjä ilmaisee tunteitaan esimerkiksi itkemällä ja nauramalla ja kertoo tunteistaan muille ihmisille. Hän näyttää tunteensa ja käyttää tunteiden ilmaisuun myös ei-kielellisiä keinoja, kuten piirtämistä, soittamista ja tanssimista.

So­si­aa­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Hakee tukea muilta ihmisiltä esimerkiksi osallistumalla ryhmään. Hän saattaa keskittyä organisoimaan asioita. Sosiaalisesti suuntautunut selviytyjä ottaa vastaan muiden tuen ja antaa myös itse muille tukea ja käsittelee vaikeuksia yhdessä toisten kanssa.

Luo­va sel­viy­ty­jä

Luova selviytyjä käyttää mielikuvitustaan joko tapahtumasta muistuttavien ajatusten välttelemiseen tai sitten löytääkseen ratkaisun ongelmiinsa.  Hän yrittää ajatella positiivisia asioita, tulkitsee uniaan, luottaa intuitioonsa ja luo selviytymistä tukevia mielikuvia.

Hen­ki­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Henkisesti suuntautuneelle selviytyjälle antaa tukea ja merkitystä elämään uskonto, sosiaalinen vastuunkanto, arvojärjestelmä tai ideologia.

Fy­sio­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Fysiologisesti suuntautunut selviytyjä hakee tukea ja voimaa selviytymiseen fyysisestä toiminnasta, kuten liikunnasta, yrittää rentoutua, syö ja nukkuu paljon. Fysiologisesti suuntautuneelle selviytyjälle myös luonnossa liikkuminen on usein tärkeää.

Valoa kohti!

Tätä tarvitaan, valoa. Onneksi sen määrä lisääntyy nyt vauhdilla. Vaikka näitä vuosia  on itsellä jo aika monta takana, niin silti joka kevättalvi jaksaa ihmetellä ja ihastella valon lisääntymistä. Ehkä se johtuu siitä, että valon tarve on olemassa ympäri vuoden, vaikka valon kaipuu ei olekaan ajatuksissa pinnalla syksyllä. Tuolloin tietoisuudessa on vahvasti realiteetti siitä, että pimeää aikaa kestää monta kuukautta ja oman ideologian mukaisesti sitä ei kannata itkeä, mitä ei ole. Vuoden pimeimpään aikaan otetaan ilo irti hämystä.

Vuoden vaihteen jälkeen sitten päästää itsensä ajattelemaan, että nyt mennään jo valoisuutta kohti ja sitten, kun aurinko alkaa näyttäytyä, tuntuu että ei voi missata hetkeäkään. Aurikoisilla hangilla ollessa tuntuu, että joka solu imee valoa. Bonuksena päälle vielä lämpö. Ei tuolla vielä hikoile, mutta se pienikin lämmön vivahde kasvoilla hellii ja rentouttaa. Niin, en tiedä, jos meillä ei olisi pimeää talvea, niin tuntuisiko aurinko näin hyvälle? Kontrastit vahvistavat kokemusta. Paljon on niitäkin ihmisiä, jotka hakeutuvat talveksi etelään ja tällä tavoin nauttivat valosta ympäri vuoden ja ovat erittäin tyytyväisiä.

Aurinko on maapallon lämmön, energian ja valon lähde. Tuota määritelmää voisi vaikka jatkaa niin, että auringon valo ja lämpö ovat ihmisen hyvinvoinnin edellytys.

Tavallinen parisuhde….

…ja hyvä elämä vai oliko se toisin päin? Ihan sama, ovat joka tapauksessa yhteydessä toisiinsa.

Pongasin Väestöliiton sivuilta tällaisen kirjoituksen: Ei ole vaikeampaa saavutettavaa, kuin tavallinen elämä.  Tavallisuuden haaste liitetään tässä parisuhteeseen. Kolumnin kirjoittajana on parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen. 

Tavallisuus, eikös se ole kirosana? Voihan se ollakin, myös siinä mielessä, että se on niin pirullisen vaikea toteuttaa. Olla nyt vaan ihan tavallisesti? Osaako tuota, malttaako, saako? Mitä muutkin ajattelevat, jos ollaan vaan ihan tavallisesti? Mihin katosivat minun kunnianhimo ja unelmat? Siihenhän tylsistyy, ennenpitkää kyllästyy. Niin ja tavallinen voi olla parisuhteen toiselle osapuolelle kovin erilaista kuin itselle, jospa tavallisuudet eivät kohtaakaan?

Vaaranen kertoo kuitenkin, että sekä tutkimuksissaan että asiakastyössään hän kohtaa toistuvasti tavallisuuden ja onnellisuuden kulkevan käsikädessä. Pariskunnat, jotka eivät odota suhteelta (elämältä) koko ajan hailaitteja tai ekstremejä, vaan ihan tavallisia arkihetkiä, osoittautuvat tyytyväisimmiksi. Ehkä se on niin, että jos ihmiset kokevat toinen toistensa seurassa olemisen riittävän hyvänä, ei ekstraohjelmaa jatkuvasti tarvita!? Vaarasen huomioiden mukaan tyytyväiset pariskunnat ovat olleet vapaita sekä suhteen sisäisistä että ulkoisista ristiriidoista, joiden mukaan heidän pitäisi tehdä jotakin muuta, tai olla jotenkin erilaisia. Kai se kertoo kahden ihmisen keskinäisestä balanssista, kuten varmasti myös suhteen osapuolten henkilökohtaisesta tasapainosta.

Ei kuitenkaan suljeta silmiä siltä realiteetilta, että parisuhteita kariutuu paljon. Vaaranen jatkaa: ”Missä siis ongelma? Tutkimukset kertovat, että hyvään tottuu. Tulee eteen hetkiä, että ihminen kaipaa jotakin muuta kuin mitä saa. Turvallinen, mutta tylsä parisuhde alkaa pitkästyttää. Liika turbulenssi taas saa miettimään, onko tässä mitään järkeä. Tasapainoa tarvitaan, muttei liikaa eikä missään tapauksessa liian vähän.”

Mikä neuvoksi?

Tässä parisuhdeklinikan johtajan ohjeet: ”Muistakaa tavallisen parisuhteen tehtävät”:

  • Parisuhteessa kummankin tehtävä olisi yrittää olla toiselle hyvä ja pyrkiä tyydyttämään toisen toiveita ja tarpeita.
  • Kummankin tehtävä on kasvaa ajan kanssa ja puolison rinnalla siten, että kummallakin on toisistaan haastetta kehittyä ja oppia.
  • Kolmanneksi kummankin tehtävä on tuoda ulkopuolelta, maailmasta, sisään parisuhteeseen uutta happea, inspiraatiota ja elämää.”

 

Ulkonäkökompleksi

Ulkonäkökompleksista voi tulla elämää suurempi – ”On vaikea olla ihmissuhteissa” uutisoi Yle 13.2.2017.

Mistä on kyse?

  • Erikoispsykologi Nina Pyykkösen mukaan ulkonäkökompleksit ovat länsimaisessa kulttuurissa äärimmäisen yleisiä.
  • Kaikki kompleksit eivät ole haitallisia: esimerkiksi murrosikään tai raskauteen voi liittyä ulkonäön kanssa kipulua, kun keho muuttuu.
  • Ulkonäkökompleksi voi kasvaa vakavaksi ongelmaksi, jos sen taustalla olevia sisäisiä asioita ei tunnisteta tai osata käsitellä.

Aihe tuntuu olevan koko ajan vain ajankohtaisempi ja koskettaa niin miehiä kuin naisia, eikä ikäkään välttämättä ole enää suojana.

Ihminen on tänä päivänä paljon esillä. Itsestä viestitään monin  tavoin ja kuva kertoo enemmän kuin ne tuhat sanaa. Ei sitä minun nuoruudessani… mutta, niin eipä olisi uskonut minkä suosion itsen kuvaaminen saavuttaa. Vedoksia ei pidetä piilossa, päinvastoin, aikaslailla kaikki on julkista. Siinä on paljon hyvää, mutta huonona vaikutuksena tämä ulkonäkökeskeisyys.

Kauneus on edelleen  katsojan silmässä ja monenlainen on kaunista, mutta ”jos mieli on koko ajan kiinnittynyt siihen miltä näyttää, on vaikea olla ihmissuhteissa”, todetaan Ylen artikkelissa. Ulkonäkökompleksissa ei painita kauneusongelman kanssa, vaan henkilökohtaisen fiksoitumisen kanssa. Esimerkiksi nenä tai leuka voivat olla omasta mielestä vääränlaiset ja muuta ei sitten itsestä näekään. Toiset eivät huomaa mitään erikoista.

Pitäisikö sanoakin niin, että kauneus on katsojan silmässä ja ulkonkökompleksi omassa silmässä?

Ulkonäöstä on tullut niin tärkeää, että se liitetään herkästi elämässä onnistumiseen ja onnellisuuteen. Mitä enemmän tähän uskoo, sen vahvemmaksi näkemys muodostuu. Lopulta visio kapeutuu niin, että uskomme todella kaiken olevan kiinni ulkonäöstä. Emmekä ole kovinkaan tietoisia, että meille on näin käynyt. Psykologi Pyykkönen toteaa, että ”pyrkimys parantaa elämäänsä ulkonäön kautta on usein tiedostamaton ja siksi haastava korjata”. Sinällään ulkonäkökompleksi on looginen ja ymmärrettävä. Se on päällepäin näkyvä ilmaisumuoto jollekin sellaiselle, joka on syvästi mielen sisäistä, asialle, joka on ristiriitainen, keskeneräinen tai pelottava. Lohduton totuus kuitenkin on, että ”yritys ratkaista sisäisiä ongelmia ulkonäköä parantamalla on tuomittu epäonnistumaan.”

Psykoterapiatyössä pyritään ensin ulkonäkökompleksin ja siihen liittyvien vääristymien tunnistamiseen. Tällaiset näkemykset ovat niin voimakkaita, että niiden kyseenalaistaminen vaatii usein pitkän ja sinnikkään työskentelyn. Kyseenlaiastamisen jälkeen päästään vaihtoehtojen ja muiden näkökulmien tarkasteluun. Siitä edetään kokeilujen kautta varsinaiseen muutostyöskentelyyn. Tällekin vaiheelle tarvitaan runsaastiaikaa, jotta henkilö pystyy työskentelemään muutoksen vastustuksen kanssa, sekä ehtii totutella uudenlaiseen ajatukseen itsestä, sekä elämästä yleensä. Muutoksen mahdollistaa itsetutemuksen ja itsehyväksynnän lisääntyminen. Tähän kehityskulkuun päästyä uusi itsen kokeminen ja arvostus alkavat poikia tulosta ja irrottautuminen vääristyneistä onnellisuustavoitteista mahdollistuu.

Pyykönen toteaa artikkelissa osuvasti: ”Ihmismielen tiedostamaton alue on hirveän nokkela siinä, että se löytää ulkoisia syitä asioille, jotka todellisuudessa ovat mielen sisäisiä. Mutta sitten kun alkaa oivaltaa todellisen perustan, alkaa eheytyminen.”

Viime tipassa

Vielä vähän työ- ja opiskeluasioista. Hesarissa oli tällainen artikkeli: Tehtävien lykkääminen viime hetkeen ei ole laiskuutta vaan myös addiktoiva tapa – ja työelämä ruokkii sitä, sanoo asiantuntijaLehtijutussa työterveyspsykologi puhuu vitkuttelemisesta, omia näkemyksiä jakavat myös muutamat henkilöt, joilla tällainen tapa, vitsaus tai addiktio on.

Ilmiöön tormää kyllä usein ja tulee tätä joskus toteutettua itsekkin, ainakin kiireessä. Työelämä tuo monelle aivan liian usein eteen tilanteen, ettei todellakaan ehdi tehtä tarvittavia tehtäviä, muuten kuin viimeiset viimetipassa. Mikäli nin käy usein, on syytä tarkistaa työ ja sen vaatimukset, vika ei aina todellakaan ole ihmisessä. Välillä on ”vika” ihmisessä, tai hänen motivaatiossaan, mikä sekään ei aina ole ”väärin”, sillä kaikki ei tarvitse kiinnostaa.

Kyllä se taitaa kuulkaa niin olla, että kun pitkällä tähtäimellä jaksamisen näkökulmasta tätä asiaa ajatellaan, niin…parempi tehdä viimetipassa, kuin kaiken varmuuden vuoksi aina hurjan ajoissa.

Eelikkä, sama asenne ilmiöön, kuin edellisen blogikirjoituksen lepo-teemassa. Mikäli näinkin pärjää, saa työt tehtyä ihan hyvällä tasolla, eikä erityisemmin stressaannu, niin ei syytä muuttaa tapoja. Mutta, jos alituinen vitkuttelu käy hermoille (omille), kuormittaa ja aiheuttaa selkeätä alisuoriutumista, niin on syytä tehdä asialle jotain.

Lykkääminen kuriin

1. Tee toimintasuunnitelma ja etene pienin askelin. Välitavoitteet ja itsensä palkitseminen niiden saavuttamisesta kannustaa.

2. Pyydä apua. Unohda itsepintainen pärjääminen ja lähesty vaikeaa tehtävää ystävän tai puolison kanssa. Uudet näkökulmat avaavat ajatteluasi.

3. Organisoi ympäristö toimivaksi. Pane kuulokkeet korviin tai mene paikkaan, jossa saat olla rauhassa.

4. Tee töitä lyhyissä jaksoissa. Ota vaikkapa munakello avuksi. Ihminen pystyy keskittymään intensiivisesti vain noin 20 minuuttia kerrallaan, ja sekin vaatii harjoittelua.

5. Älä juutu ajatuksiin, jotka estävät työn tekemisen, vaan johda itseäsi. Jokainen on nukkunut joskus huonosti, eikä olo ole paras mahdollinen – ahdistuneenakin voi tehdä töitä.

6. Muista syödä! Riittävä lepo ja hyvä verensokeri edistävät keskittymistä.

Ilman lepoa ei pärjää

Näin sunnuntaiaamun tunnelmissa on luontevaa miettiä lepoa. Työterveyspsykologit puhuvat levon merkityksestä Aamulehden artikkelissa Tulevaisuudessa pärjää se, joka osaa levätä – ei se joka tekee eniten.

Koetko, että ehdit palautua riittävästi työpäivien välissä? Jos nyökkäät, porskuta vain samaan malliin. Jos pudistat päätäsi tai et oikein tiedä, pysähdy miettimään, millaiset asiat lataavat akkujasi parhaiten.

Itsekin useamman vuoden kestäneen työntäyteisen ajan  jälkeen on ollut hyvä ja tarpeellista huomata, että lisääntynyt levon määrä tuntuu avaavan elämää. Lepo on kullekin erilaista, mutta tarkoitan tässä ihan yksinkertaisesti työstä vapautunutta aikaa. Aluksi tuntui parhaalta vain olla ja ihmetellä sitä, ettei ole koko ajan joku työjuttu alla. Pienen ihmettelyn jälkeen on alkanut tuntua siltä, että tässähän tekee mieli tehdä jotakin lisääntyneellä vapaa-ajalla. Ei kuitenkana niin, että koko ajan pitää jotakin tehdä. Sen olen opetellut, että päivittäin tulee istuttua ihan jouten vaikka sohvalla telkkaria tuijotellen.

Artikkelissa todetaan, että eri ihmiset tarvitsevat eri määrän ja erilaista lepoa. Tärkeintä palautumisen kannalta on kuitenkin uni, sitä ei voi korvata millään muulla.  Kun uni on kunnossa, niin lisäksi pasiivista oleskelua, aktiivista rentouttamista, mielenkiintoista puuhailua, liikuntaa eri muodoissaan…

Työelämä on alati kuormittavampaa, mitä vähemmän työssä voi kokea hallinnan ja riittävyyden tunteita, sitä korkeammalle stressihormonitasoit nousevat. Työterveyspsykologin mukaan helposti huolestuvat ja ahdistuvat hyötyvät eniten tietoisen rentoutumisen ja rauhoittumisen opettelemisesta. Helposti stressaantuvat hyötyvät taas erityisesti liikunnasta. Stressihormonit laskevat ja mielihyvähormonit nousevat. Rauhalliset ja persoonaltaan joustavat tyypit lepäävät muita enemmän jo luonnostaan.

Niin, ne syy-seuraussuhteet… kun muistaa levätä ja ottaa rennommin, niin ei ylikuormitukaan toistuvasti.

Opettele kuuntelemaan itseäsi – ja toimi myös sen mukaisesti!

Ystävyys

Muutaman vuoden takaisessa Ylen uutisartikkelissa Ystävyys on mieletön munkki – yksikin riittää, jos se on hyvä!  psykologi Tuija Matikka avaa mukavasti ystävyyden monimuotoisuutta.

Ensinnäkin monelle ystävän löytäminen aikuisena voi olla vaikeaa. Yksi syy voi olla se, että aikuisen lauma on jo täynnä, kun taas lapsena tilaa uusille ihmisille vielä löytyy. Laumalla tarkoitetaan kaikkia niitä ihmisiä, joihin ihminen on elämänsä aikana jollain tavoin kuulunut, esim. koululuokka, työyhteisö, harrasstusporukka. Ihmisen lauman koko on ka. 150 ihmistä, aika helpostihan tuo saattaa tulla täyteen.

Toiseksi, puoliso ei riitä ainoaksi ystäväksi, mikä ei ole puolison vika, vaan ihminen tarvitsee erilaisia ystäviä, joiden kanssa jakaa erilaisia asioista. Meillä on erilaisia rooleja, erilaisia kohtaamisia. Pitkäaikainen lapuudenystävä jakaa kanssamme erilaisia asioita, kuin se ystävä, jonka kanssa elämme tätä hetkeä. Puolison niskaan ei kannata ladata kaikkia yhtävyyden tarpeita ja odotuksia, vaikka meillä onkin sellainen romanttinen ajatus, että puoliso täyttää kaikki tarpeet. Voi käydä liian raskaaksi!

Kolmanneksi, ystävyys vaatii avoimuutta, johon ei aina pysty. Se perustuu luottamukseen ja on myös hyvin herkkä särkymään. Monesti ei edes huomaa, että ystävyys särkyy. Toinen vain vetäytyy ja lakkaa avautumasta. Toisaalta vaikka ei omistaisi yhtään pitkäaikaista sydänystävää, voi sattumalta tavata ihmisiä, joista tulee ystäviä hetkeksi.Voi olla ns. pistemäistä ystävyyttä. Esimerkkinä Matikka mainitsee vierustoverin kohtaamisen junamatkalla. Tuntuu, että voi puhua ihan mitä vaan, vaikka tietää että sille ystävyydelle ei ole jatkuvuutta…tai ehkä juuri siksi?

Hyvää ystävänpäivää kaikille, niin eläin- kuin ihmissystävillekin!